Moni on lähettänyt minulle kysymyksiä liittyen DNRS-menetelmään, jonka avulla paranin yliherkkyyksistä. Kyseessä on jonkinlainen väärinkäsitys, jonka mukaan DNRS-aivotreeniin kuuluisi negatiivisten tunteiden kieltäminen tai niiden painaminen jonnekin mielen uumeniin.
Itse olen kokenut asian täysin päin vastoin. Olen aivotreenin avulla vihdoin käsitellyt muistot ja niiden herättämät tunteet, joiden kanssa olen vuosia sitten istunut terapeutinkin vastaanotolla. Negatiivisista asioista puhuminen ei ole sinänsä kiellettyä DNRS-menetelmässä tai muissa aivojen plastisuutta hyödyntävissä menetelmissä, vaan tärkeää on muuttaa tapa, jolla asioista puhutaan ja sen myötä katkaista ketjureaktio, jonka muistot aiheuttavat kehossa.
Muistoa ilman tunnelatausta kutsutaan viisaudeksi
Väliotsikko on lainaus Joe Dispenzalta, jonka verkkokursseja olen kevään aikana käynyt. Joe Dispenzan menetelmä hyödyntää myös aivojen plastisuutta, mutta lähestymistapa on meditaation kautta. Dispenzan teorian mukaan ihminen voi itse tietoisin menetelmin vaikuttaa esimerkiksi siihen, mitkä geenit aktivoituvat ja mitkä sammuvat.
Ennenhän ajateltiin, että geenit aiheuttavat sairaudet. Tämän jälkeen tiede totesi, että itseasiassa ympäristö aiheuttaa sairaudet. Epigenetiikan mukaan asia onkin monimutkaisempi: sen mukaan ympäristön sijaan ihmisen sisäinen kokemus ympäristöstä on se, mikä vaikuttaa geeneihin ja lopulta vaikuttaa siihen sairastuuko vai ei. Tämä teoria selittää sen, miksi osa ihmisistä sairastuu vaikkapa sisäilmasta tai tupakasta ja osa ei.
Dispenzan menetelmällä ovat myös lukuisat ihmiset parantuneet erilaisista sairauksista, mutta menetelmää mainostetaan erityisesti itsensä kehittämismenetelmänä. Joe Dispenzan kirjan nimi onkin Luo itsesi uudelleen, ja suosittelen sitä niin lämpimästi, kuten myös verkkokursseja.
Negatiiviset muistot taakasta voimavaraksi
Mielestäni ero siinä, onko käsitellyt jonkin tunteen vai ei, on siinä, aiheuttaako muisto negatiivisen tunnelatauksen vai kiitollisuuden tunteen. Ero tulee näkyväksi esimerkiksi kun ihminen kertoo kokemuksestaan.
Jos muistellessa uhriutuu, suuttuu, tulee surulliseksi tai katkeraksi, on paljon vielä käsittemättä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että mikä tahansa ääni, tuoksu, sana, ihminen, tai mikä vaan ”altiste”, joka muistuttaa muistosta, voi aiheuttaa negatiivisia tunteita ja vaikuttaa jopa terveyteen. Negatiivisten tunteiden aiheuttaman hormonicocktailin on nimittäin todettu alentavan muun muassa immuunipuolustusta ja stressinsietokykyä.
Jos ihminen sen sijaan ajatellessaan muistoa tai siitä kertoessaan, tuntee itsensä voittajaksi, näkee miten kokemus on kasvattanut ja jopa tuntee kiitollisuutta menneisyyden tapahtumasta, voidaan sanoa, että muistosta on päästy yli ja trauma on käsitelty.
Esimerksi DNRS-menetelmän kehittäjä Annie Hopper lähes liikuttuu kyyneliin kertoessaan menneisyydestään, jolloin hän eli täysin eristäytyneenä maailmasta. Ymmärrän nyt hyvin miksi: ilman yliherkkyyteen sairastumista sekä kaikkia vaikeuksia joita meilläkin on ollut, en olisi löytänyt tätä rauhaa, jonka olen aivotreenien myötä löytänyt. Ilman yliherkkyyksinä ilmennyttä aivojen toimintahäiriötä, minulla ei olisi ollut motivaatiota treenata niin sitkeästi.
Eikä treeni aina ollut vain hauskaa. Minulle nousi DNRS-treenijakson aikana pintaan paljon kipeitä muistoja (liittyen lapsuuteen, parisuhteeseen, rakentamiseen!, äitiyteen, jne), mutta käsittelin tunteet samalla kaavalla, josta olen kertonut tässä #metoo-aiheisessa postauksessa. (Tämä ei siis ole DNRS-menetelmä tai -treeni, vaan itse kehittämäni sovellus!)
Pähkinänkuoressa:
- Kun muisto tulee pintaan, kiitä alitajuntaasi tai sisäistä suojelijaasi (aivojen tietty osa) muistosta ja mahdollisuudesta käsitellä tunne. Kiitoksen voi sanoa mielessä tai ääneen, mutta tärkeintä on, että kiitollisuuden tunteen kokee vahvana.
- Totea että nyt et tarvitse tätä tunnetta.
- Totea että olet selvinnyt ja olet tässä. Mieti mitä kaikkea hyvää elämässäsi on tapahtunut.
- Tee mielikuvaharjoitus, jossa sukellat euforisia tunteita herättävään muistoon tai tulevaisuuden mielikuvaan. Vello tunteessa ainakin 10-15 minuuttia tai jopa puoli tuntia. Aivojen plastisuuden periaatteiden mukaan uuden kokemuksen pitää nimittäin olla energiatasoltaan suurempi kuin negatiivisen tunteen aiheuttanut muisto.
Itse olen tällä tavalla saanut monet menneisyyden vaikeat muistot käänneettyä voimavaroiksi. Aivojen plastisuutta hyödyntävät menetelmät vaativat kuitenkin paljon työtä ja sitkeyttä. Ei riitä, että harjoituksen tekee kerran silloin tällöin. Jotta aivoissa tapahtuisi pysyviä muutoksia tulisi harjoituksia tehdä joka päivä, tarvittaessa jopa useiden kuukausien ajan.
Tällä menetelmällä ei siis torjuta muistoa tai tunnetta, vaan katkaistaan kehon vanha reaktio ja opitaan uusi tapa reagoida muistoon
Negatiiviset muistot taakasta voimavaraksi
Moni on sitä mieltä, että ainoa tapa päästä ”yli” traumoista tai negatiiviisista tunteista on vuosikausien terapia, jossa asioita puidaan sanallisesti. Varmasti tästäkin on monilla hyviä kokemuksia, mutta itse uskon ja olen kokenut että tämä uusi tapa on tehokkaampi. Kuten tuossa ylempänä sanoin, ero terapiaan on siinä että pitää olla itse hyvin motivoitunut, sillä harjoituksia kannattaa tehdä joka päivä.
Itse olen kokenut aivojen plastisuutta hyödyntävät menetelmät todella tehokkaiksi ja mielekkäiksi. On palkitsevaa huomata, miten voin käsitellä asioita, ihmisiä tai aiheita, jotka ennen herättivät negatiivisen tunnelatauksen täysin rentona, tyynenä ja tietoisena.
Voin siis hyvin allekirjoittaa Dispenzan lauseen: Muistoa, joka aiheuta negatiivista tunnelatausta kutsutaan viisaudeksi.
Aivotreeniä raskausaikanakin
Raskaus on aivojen kannalta kuitenkin herkkää aikaa. Nimittäin raskausaikana erittyvä oksitosiini tekee aivoista erityisen plastiset eli muokkautuvat. Olenkin tehnyt itse kehittämääni aivotreeniä koko raskauden ajan joka päivä, sillä haluan käyttää tämän erityisen ajan hyödykseni. Aina on tilaa uudelle päivitykselle itsestään!
Raskauden aikana aivojen erityisen muokkautuvuuden tarkoitus on tietenkin valmistaa vanhemmat elämänmuutokseen, jonka vauva tuo mukanaan, raskausajan tiedetään nimittäin vaikuttavan myös isän hormonitoimintaan sekä aivoihin. Tämän takia ihmiset usein ikään kuin syntyvät uudelleen ensimmäisen lapsen myötä.
Edellisissä raskauksissa ja pikkuvauva-aikana synnyin tosiaan uudelleen, mutta sairastuin myös samalla yliherkkyyksiin. Uskon että se johtui osin siitä, etten osannut ohjata ”väärille urille” lähteneitä aivoratoja. Aivotreenissäkin hyödynnettävä aivojen plastisuus eli muokkautuvuus ei siis ole hyvä tai huono ominaisuus. Aivojen plastisuus voi yhtälailla saada aikaiseksi ei-toivottuja muutoksia.
Raskaus voi monesti viedä aivot negatiiviseen kierteeseen, sillä odotusaika tuo kasvavan vatsan lisäksi mukanaan paljon pelkoja ja huolia vauvan terveyteen tai synnytykseen liittyen, raskausvaivoja unohtamatta! Myös masennus, yliherkkyydet, allergiat voivat aktivoitua uudeelleen raskauden aikana tai autoimmuunisairaudet pahentua, vaikka ne olisivat olleet tasapainossa ennen raskautta. Tämä voi hyvinkin johtua muutoksista aivoissa.
Tässä raskaudessa olen aivotreenin myötä saanut torjuttua huolet, sekä muutettua negatiiviset muistot, joita edellisistä raskauksista ja synnytyksistä oli jäänyt. Olo on ollut muutenkin aivan superhyvä. Lisäksi koen, että stressaan entistäkin vähemmän.
Kerron pian lisää odottajan aivotreenistä!
Ihanaa äitienpäivän iltaa!
Kuvat Dora Dalila
13.5.2018
Tää teksti on niin U-P-E-A!! Ihan niinkuin kirjoittajakin. Kiitos. Sain tästä paljon. ❤
14.5.2018
Ihanaa luettavaa ja niin inspiroivaa, kiitos!❤
14.5.2018
Sitä vaan, kun kirjoitit aivotreenin olevan tehokkaampaa kuin terapian.
Oletko joksu käynyt terapiassa?
Millaisessa?
Itse teen terapiassa ainakin hyvin samantapaisia juttuja. Käyntien välillä teen itsenäisesti saamiani harjoituksia ja tehtäviä. ”Terapia”, mitä ikinä sillä sitten tarkoitatkaan, ei siis ole mitään padsiivista, vaan voi olla hyvinkin aktiivista asioiden käsittelyä ja laittamista ”mittasuhteisiinsa” toisen ihmisen ”pailatessa” sinulle uudenlaista totuutta.
Terapiaa se on tosin fysioterapiakin. Siellä me tosin puhutaan vähemmän syvällisiä.
14.5.2018
Ihmisen geenien aktivoitumiseen tai passivoitumiseen vaikuttaa epigeneettisesti hyvin moni asia kuten esim seuraavasta artikkelista käy ilmi:https://aikalainen.uta.fi/2016/05/02/periman-toimintaan-voi-vaikuttaa/
Kirjoitit: ”Epigenetiikan mukaan asia onkin monimutkaisempi: sen mukaan ympäristön sijaan ihmisen sisäinen kokemus ympäristöstä on se, mikä vaikuttaa geeneihin ja lopulta vaikuttaa siihen sairastuuko vai ei. ” Tieteellisen tutkimuksen valossa asia ei ole suinkaan näin eli väite on perätön! Sisäiset kokemuksetkin voivat toki vaikuttaa epigeneettisesti geeneihin, mutta se on vain osa totuutta. Ei ole oikein väittää , että ympäristön ”SIJAAN”, vaan tulisi tuoda esiin, että ympäristön LISÄKSI myös ihmisten tunnekokemukset voivat vaikuttaa epigeneettisesti geeneihin ja sitä kautta sairastumisiin ja parantumisiin.
Esim ympäristömyrkyille ja mikroaaltosäteilylle altistuminen vaikuttaa epigeeneettisesti ihmisiin, eläimiin ja kasveihin ja siitäkin huolimatta, vaikka kokisi pyykkisesti/uskoisi , ettei haittoja tule. On tärkeää huomioida, että monet asiat vaikuttavat eikä panna päätään pensaaseen ja luulotella, että se riitttää, kun saa itsensä kokemaan/uskomaan, että siitä tai tästä ei haittoja voi tulla. Ympäristömme lisääntynyt saasteiden ja kemikaalien määrä sekä liian korkeat säteilytasot ovat suuri ongelma, josta ei tulisi yrittää kääntää huomiota muualle perusteettomin väittämin.
14.5.2018
Kyllä ihan ”perusterapiaankin” on oltava motivaatiota – ei se muuten kanna.
Tekstistä saa ymmärtää, että olet itse käynyt myös sen ”perusterapian”, entä jos sitä ei olisi taustallasi ollut. Tai mihin väittämäsi perustuu, että uusi terapia olisi parempi? Esimerkiksi kuvaamassasi ”protokollassa” on elementtejä kognitiivisesta psykoterapiasta/DKT:stä (mm. huoliajattelun vähentäminen ja vallitsevan tunnetilan hyväksyminen).
Nykyään on monenlaisia terapiasuuntauksia, eikä kaikki sovi kaikille ja kaikkiin ongelmiin.
Menetelmässä tehdään muutoksia moniin eri asioihin ruokavaliosta ja ympäristöstä lähtien. Voihan ne laskea menetelmän nimiin, mutta joku toinen on saattanut tehdä muutoksia jo ilman menetelmää.
Aikaisemmin etisen istukan kohdalla muistaakseni kirjoitit, että olisit aikaisemmin mennyt googlettamaan kyseisen tilanteen riskit tmv., mutta nyt päätit hyväksyä asian ja antaa olla. Sekin on ihan ”perusterapiaa”. Toki lisäsit siihen mielikuvaharjoittelua/mindfulnessia.
Traumojen käsittely ei välttämättä vaadi vuosikausien terapiaa, jos kyseessä on yksittäinen trauma. Mutta jos tilanne on kompleksinen ja vakavaa traumatisoitumista on lapsesta saakka, tarvitaan usein vuosikausien terapiaa. Valitettavasti asiansa osaavia traumaterapeutteja on Suomessa melko vähän. Toki joku voi olla niin vahva, ettei sitä tarvitse, mutta jotenkin tuntuu, että menetelmässä syyllistetään herkästi sellaiset, jotka eivät kykene intensiiviseen treeniin (ehkä vähäisten voimavarojen tai kehon kuormitustilan vuoksi) ja joiden tilanne vaatii pitkää traumaterapiaa. Kompleksinen traumaoireilu aiheuttaa omia lisähaasteitaan ja sisäisiä ristiriitoja ja treeni voi järkyttää mieltä ensitsestään. Treenimäärä menetelmässä on suuri ja oikeasti voi suistaa hermoston enemmän raiteiltaan, jos sitä ei aloita varovasti ja sen aiheuttamia tunteita ei saa reflektoida kenenkään kanssa. Sinä et ole terveydenhuoltoalan ammattilainen (eikä Hopperkaan), joten suosittelisin välttämään sitä mihin kaikkeen kehut menetelmän tepsivän. Tai ainakin pitäisi tuoda julki millä perusteella joku on parantunut jostakin ja onko diagnoosit olleet todennettuja millä tavalla.
Treenaajat ilmeisesti treenaavat ryhmissä ja siinä saadaan treenin myötä elämään täysin uusi sosiaalinen ulottuvuus. Aikaisemmin varsinkin rajusti mcs-oireiset ovat saattaneet olla hyvinkin erakoituneita. Sosiaalinen vuorovaikutuskin voi olla jo kovin korjaavaa.
Valitettavaa on tuo treenipaketin kova hinta, johon osalla väestöä ei ole varaa.
15.5.2018
Joe Dispenzan näkemyksen mukaan terapia usein aloitetaan kuitenkin samasta: puhumalla niistä vanhoista muistoista, mikä aktivoi ja vahvistaa vanhoja ratoja, eikä varsinaisesti korjaa niitä.
Itse uskon, että tämä uusi tapa on tehokkaampi, koska siinä intensiiviset harjoitukset tehdään joka päivä. Vaikka terapia olisi intensiivistä, harvoin sitä joka päivä on. Toki on paljon sellaisia terapiamuotoja, jotka ovat minusta parempia kuin ”vanhanaikainen”.
Itselläni on lähipiirissä vaan tosi monta kokemusta ihmisisitä, jotka ovat käyneet sen Kelan tukeman kahden vuoden terapian ja ovat ihan lähtöpisteessä parin vuoden jälkeen. Perinteisessä terapiassa on siis tosi iso vastuu sillä, millainen terapeutti sattuu olemaan. Tässä menetelmässä ei ole ainakaan sitä riskiä.
16.5.2018
Terapia on asiakkaan ja terapeutin yhteistyötä. Jos kahdessa vuodessa terapiassa ollaan edelleen lähtöpisteessä, olisi ollut syytä kiinnittää huomiota terapiasuhteen toimimattomuuteen.
Esimerkiksi kognitiivisessa terapiassa tehdään väliajallakin tehtäviä ja työstetään asioita, psykoanalyyttisessa ja psykodynaamisessa terapiasuuntauksessa ei niinkään (kyllähän tiettyjä asioita työstää siitä huolimatta, mutta ehkä eri tavalla).
Terapioihin saattaa liittyä erilaisia harjoitteita – riippuu terapiasta. Eri terapiasuuntauksista pitää olla tarpeeksi tietämystä, että osaa valita itselleen sopivan terapeutin ja menetelmät.
Puhumalla asiat saattavat vasta tulla tietoisuuteen ja ymmärtää miten ne onkaan omaa elämää koskettanut. Jos pintaan nousseita asioita ei käsittele kenenkään kanssa, saattaa tämä ymmärrys jäädä vajaaksi ja integroitumatta omaan elämäntarinaan vailla tunneyhteyttä.
Näkyy, että annat ohjeita asioista, joista sinulla ei tietämystä, vaan tietämyksesi perustuu amerikkalaiseen (?) kirjailijaan ja pariin tuttuun. Sen turvin sitten annat ohjeita kaikelle kansalle, kuinka toimia ja mikä on ”oikein”. Tiukat säännöt miten paljon harjoittelua tehdään päivässä ei anna mahdollisuuksia ihmisen itsesäätelylle, jonka ongelmia luultavasti monella on. On kielen moodamisella pointtinsakin, ainakin omalla kohdalla se on ollut osa ”perusterapiaa”. Totta on sekin, että toisto auttaa ja tekee mestarin. Yksilö tuntuu vain unohtuvan tässä menetelmässä.
17.5.2018
”Näkyy, että annat ohjeita asioista, joista sinulla ei tietämystä, vaan tietämyksesi perustuu amerikkalaiseen (?) kirjailijaan ja pariin tuttuun. Sen turvin sitten annat ohjeita kaikelle kansalle, kuinka toimia ja mikä on ”oikein”. ”
Tämä särähti korvaan ja pahasti. Jos ihminen on kokenut saavansa apua jostakin menetelmästä ja osaa sen näin tarkasti kuvata, pähkinänkuoressa, miten voit todeta tämän antavan ohjeita asioista, joista tällä ei ole tietämystä? Absurdia.
Jos mummosi leipoo ääriherkullisen kakun ja antaa sinulle ohjeen kakun tekemiseen, toteatko silloinkin ettei mummo voi neuvoa kakun leipomisessa, koska tämä ei ole leipuri?
Suomessa vallitsee jotenkin kummallinen harhakäsitys siitä, että kukaan ei voi osata mitään ilman tutkintoa tietyltä alalta. Asiantuntijuus saavutetaan paperinpalasella, tutkinnolla, ilman tosielämän realiteetteja.
Täältä iso peukku Marian ohjeelle, toimii satavarmasti, ja tämä on oikeasti opetettu myös suomalaisessa lukiossa 90-luvulla. Itsekuria se vain vaatii ja harjoitusta. Ei kirjaviisautta.
17.5.2018
Vau! Ihana viesti. Kiitos. Ja ihana kuulla, että tämä ohje on myös opetettu jollekin koulussa.
16.5.2018
Vastattuasi tähän yhteen kommenttiin neljästä, et Maria edelleenkään kerro, millainen terapia on mielestäsi aivotreeniäsi huonompaa. Mitä siis on tuo vanhanaikainen terapia tai Kelan maksama terapia, josta puhut? Kela kun saattaa myöntää, ihmisen tarpeesta riippuen, niin monenlaista terapiatukea toimintaterapiasta ratsastusterapiaan.
Kun ponnneekkaasti esittää mielipiteitään ja uskomuksiaan suurena totuutena, luulisi väitteilleen olevan muutakin pohjaa kuin jonkun toisen lainattuja hattarasanoja tai netistä löydettyjä, omaa mielikuvaa tukevia tutkimuksia ja ”tutkimuksia”.