Minua hieman huvittaa, kun ihmiset jakavat flunssantappojuomien reseptejä sairasvuoteelta. Oma näkemykseni on, että vastustuskyvyn rakentaminen on jokapäiväinen homma, joka muodostuu monesta pienestä tekijästä. Siinä vaiheessa kun pitää miettiä flunssantorjuntakeinoja ollaan jo pahasti myöhässä. Tämä kirjoitus perustuu vain omaan kokemukseeni ja näkemykseeni. Olen nimittäin itsekin ihmetellyt, miksei perheemme kärsi oikeastaan ikinä flunssassa. Olen ollut nuhakuumeessa...
Näin olen käsitellyt negatiiviset muistot ja tunteet aivotreenillä
Moni on lähettänyt minulle kysymyksiä liittyen DNRS-menetelmään, jonka avulla paranin yliherkkyyksistä. Kyseessä on jonkinlainen väärinkäsitys, jonka mukaan DNRS-aivotreeniin kuuluisi negatiivisten tunteiden kieltäminen tai niiden painaminen jonnekin mielen uumeniin. Itse olen kokenut asian täysin päin vastoin. Olen aivotreenin avulla vihdoin käsitellyt muistot ja niiden herättämät tunteet, joiden kanssa olen vuosia sitten istunut terapeutinkin vastaanotolla. Negatiivisista asioista...
Odotus- ja imetysaika on arvokasta aikaa aivojen kannalta
Kirjoitin uusimpaan Kaksplussaan blogikirjoituksen, joka toivottavasti inspiroi jokaista raskaana olevaa ja imettävää naista. Itseäni jopa hieman harmittaa, että nuo arvokkaat hetket ovat minun kohdaltani käytetty. Itse asiassa nyt jälkeen päin katsottuna, näen selkeästi, että aivoni ovat lähteneet juuri väärille teille tuolloin. Nimittäin monet yliherkkyydet sekä autoimmuunisairaus, josta kärsin, pahenivat juurikin odotus- ja imetysaikoina. Miten...
Aivotutkimuksella hyvinvointia koko perheelle
Innostukseni aivoja, ajattelua ja tietoisuutta kohtaan vaan kasvaa! Aikaisemmin olen kertonut siitä, miten haluan eri kasvatuksen aspekteilla tuoda lasteni koko potentiaalin esiin. Viimeisen vuoden aikana olen ymmärtänyt, että lasten hyvinvoinnin ja terveyden kannalta aivan erityisen tärkeää on vanhempien hyvinvointi. Onkin ollut kiinnostava seurata vierestä, miten aivotreeniryhmässämme moni lapsi on parantunut yliherkkyyksistä samalla vanhempiensa kanssa....
Oudon vaarallinen lasi – vanhempien pelot ja reaktiot vaikuttavat lapsiin
Aivot on inspiroiva aihe: ne on meillä kaikilla, niiden toiminta vaikuttaa meidän koko kehoon ja me itse voimme vaikuttaa aivoihimme. Sitä olen miettinyt taas viimeraikoina. Ja tietenkin pienten lasten vanhempana väistämättä mietin sitä, miten suuri vaikutus meillä vanhemmilla voi olla lasten aivoihin ja sitä kautta koko elämään. Tällä hetkellä luen kirjaa nimeltä The Brain that Changes Itself. Tämä...