Puuhääpäivää

Lapset ovat hassuja sekoillessaan sanojen kanssa. Pihan lapsilla on vakiopiilo pihakoivun takana. Laskin kymmeneen, kaikki olivat kadonneet. Kun huhuilin, kuului pusikosta ”Me ollaan täällä aviopiilossa!”. Vai niin.
Meille kelpaa vakioliitto. Niinkin vakiintunutta menoa tämä on, että vietämme tänään puuhääpäivää.
1170667_10151778571513442_2039360036_n
Merkkipäivän juhliminen taitaa rajoittua aamupusuun, sillä puolisoni on harjoittelemassa miehisiä kriisejä. Näytelmän nimi on Lähes onnellinen mies, ja se kannattaa mennä katsomaan. Näin esityksen pari vuotta sitten Jurkassa. Meinasin kuolla nauruun.
lomiiu2
Uskolan kirjoitus miesten kummallisista tavoista oli mahtava. Sain seitsemän kymmenestä ja hyvät naurut. Pitäisi muistaa, että pyykkipinot ja vesssan roiskeet ovat vain pintaa. Silti yritän aina salaa järjestellä Reinon piuhoja ja paperipinoja, jään aina nolosti kiinni. Kaikkea ei voi eikä kannata hallita. Rakkaus on jossain muualla.
Huomaamme, että olemme monessa asiassa ihan erilaisia. Se on tosi hyvä. Sitten jäämme hölöttämään vastaantulijoille niitä näitä. Huomaamme, että olemme monessa asiassa ihan samanlaisia. Sekin on tosi hyvä.
Vaikkei Reino missään nimessä ole perinteinen suomalainen jurokki, niin illan lätkätreenejähän ei peruta, vaikka sattuisikin olemaan hääpäivä.
Että katsonpa sitten illalla yksikseni House of Cardsia Netflixistä. Ah.
(Ja kuvittelen olevani päähenkilö Francis Underwoodin vaimo Claire. Katson sarjaa etenkin avioliittonäkökulmasta. Mielestäni tässä on kiinnostavin fiktiopariskunta pitkästä aikaa. Ihailtavasti heillä on omat päämäärät urillaan, mutta taustalla on selvästi jokin yhteinen tavoite…)

2 Comments

  1. Mammara
    13.9.2013

    Aaah, House of Cards, loistava sarja – saisi tulla jo se toinen kausi jo Netflixiin!
    Nuo lätkätreenit ovat kyllä niin…. pakollisia. Joskus saan miehen perumaan lätkänsä, mutta hakemus siitä pitää tyyliin olla kirjallisena viikkoja aiemmin 😉 Haha!

    Vastaa
    1. Maria
      13.9.2013

      🙂 Mistähän noita hakemuksia saa tulostettua?

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top