Puhetta kakasta – ja Satokausikalenteriarvonta

Vauvojen äidit puhuvat usein kakasta. Koostumuksesta, hajusta, kakkaamistahdista ja kaikista paikoista, joista sitä löytyy. Kakkapuhe loppuu (aivan turhaan) kun lapset kasvavat. Kakasta puhuminen on tärkeää terveyden kannalta. Äitini oli kyllä terveysintoilija, mutta 80—90 -luvulla aihetta käsiteltiin niin pintapuolisesti omaan tämänhetkiseen tapaani verrattuna. Lapsena minulle ei puhuttu kakan tai kakkaamisen tärkeydestä. Ei sitä varmasti edes ajateltu. Söin...

Kissavideoiden äärellä – milloin lemmikki lapselle?

Sain koiran yhdeksänvuotiaana syntymäpäivälahjaksi. Kinusin, manguin, ronguin ja vaadin. Lupasin, että hoidan koiran kokonaan itse: vien ulos kolme kertaa päivässä, leikkaan kynnet ja koulutan. Melkein niin kävikin. Mutta onneksi äiti oli myös apuna. Koirani oli yorkshirenterrieri, joka eli seitsemäntoistavuotiaaksi. Kun koirani kuoli, olin kaksikymmentäkuusivuotias tuore äiti. Tuttu eläinlääkäri tuli kotiimme lopettamaan vanhan ystäväni juuri näihin...

Perhe takussa

Meillä iski uhmaikä. Tai ehkä se on vaan jokin kausi. Pitkästä aikaa löysin itseni arkiaamuna tilanteessa, jossa lapsi vetää liinat kiinni juuri kun pitäisi olla ovesta ulkona. Vaatteet on tyhmiä, kuten kaikki muukin. Vaihtoehdot ovat: suostuttelu, lahjonta, kiristys, uhkailu (Siis henkistä väkivaltaa!?) pakottaminen – käsien ja jalkojen vääntely haalariin (Fyysistä väkivaltaa!?) lapsen kaappaaminen matkaan pukemattomana (Vapaudenriisto!?)...

Älykkyystalkoot!

Maapallomme tulevaisuus on lastemme käsissä ja lapsemme ovat käsissämme nyt. Suomalaisten älykkyysosamäärä on laskenut 18 vuotta. Todennäköisiä syitä suomalaisten älyn tylsistymiseen on monia. Ehdotan, että me vanhemmat teemme suunnanmuutoksen ja ryhdymme älykkyystalkoisiin. Ensimmäinen sääntö on unohtaa kaikki ne suositut äitiysblogit, jossa arvostellaan ”superäitejä” ja annetaan jokaiseen ongelmaan  neuvoksi, ettei kannata stressata. Ei minunkaan mielestäni kannata stressata. Rimanalittamiseen...

Etanan kyydissä

Olin eilen lasillisella rakkaan ystäväni kanssa. Juteltiin tosi paljon kaikesta muusta, mutta vahingossa keskustelu ajautui lapsiin. Ystäväni ja minä totesimme yhteen huokaisuun että on huono omatunto. Ollaan molemmat luettu liian vähän ääneen. Vaikka eivät kuunnelmat YLE Lapset -sovelluksestakaan kai ihan huono vaihtoehto ole. En voi silti mitenkään puolustautua. Lapsille pitäisi lukea, usein! Yksi syy sille, että ääneen lukeminen...

Koko kylä on vastuussa lapsesta liikenteessä

Musta alue näkökentästäni on haihtunut ja pulssini alkaa tasaantua. Sain maanantaina kesken palaverin puhelun, jota ei kukaan vanhempi halua. Lapsia leikkikoulusta hakemaan mennyt isovanhempi soitti ja sanoi, ettei toista lasta löydy. Mistään. En halunnut heti hätääntyä, vaan sanoin että kyllä lapsen pitää olla koulussa, luokka on vaan eri kuin viime lukukaudella. Tuore kuusivuotias ei ollut uudessakaan luokassa....

Dynamiitista zen-mestariksi / Vieraskynä

Tässä blogihistorian ensimmäinen vieraskynä. Koulut, päivähoito, harrastukset ja niiden mukana arki ovat varmaan jo suurimmalla osalla lukijoista alkaneet rullata. Toivottavasti hermot eivät vielä ole kireällä, mutta kahdeksan aamut, pesukoneeseen kadonneet tarhatossut ja iltavillit takuuvarmasti yllättävät jossain vaiheessa syksyä. Tässä on ammattilaisen uudenlainen työkalu rauhalliseen arkeen. Kerron myöhemmin, miten nämä opit toimivat meidän perheessä! Miten kuulosuojaimet muuttivat...

Kilpikonna yökylässä

Perjantaina kuopuksen mukana tuli viikonloppuvieras. Sami on leikkikoululuokan pehmokilpikonna, joka viettä jokaisen viikonlopun jonkun perheen luona. Viimeksi Sami oli meillä noin vuosi sitten. Tänä viikonloppuna oli taas meidän vuoro. Perjantaina leikkikoulun jälkeen kokoonnuimme keittiönpöydän ääreen. Piirsimme, luimme eläinkirjaa ja kuuntelimme iskän todella hönttiä radio-ohjelmaa. Lauantaina olimme puistossa niin aamu- kuin iltapäivälläkin. Sami tapasi muutamia ikivanhoja sukulaisiaan. Koska Mattolaituri...

Sormiaakkoset

Hain lapset leikkikoulusta eräänä päivänä. Opettaja nykäisi hihasta ja ohjasi juttelemaan syrjemmälle. Ope kertoi että viisvuotiaamme oli näyttänyt ystävälleen kansainvälistä käsimerkkiä. Juuri sitä. Minun kohtelias poikani!? Asiasta keskusteltiin. Kävi ilmi, että isovelipuoli oli opettanut pikkuveljelleen, mitä kiusaajille pitää näyttää. Sovittiin, ettei keskarin näyttäminen kuulu hyviin tapoihin. Ja että riidatkin pitää selvittää muilla keinoin. Keskustelu on...

Granaattiomena – portti uusiin ruokiin

Eikö lapsesi uskalla maistella uusia ruokia? Kokeile granaattiomenaa! Hurraa. Lapsuuteni lemppari on löytänyt Suomeen! Aina kun saavuin lapsena Espanjaan sukulaisten luo, pyysin ensimmäiseksi muutamia ruokia: tortilla de patata -perunamunakasta, ilmakuivattua serrano-kinkkua, tuoreita viikunoita ja granaattiomenaa. Googlasin granaattiomenan. Se on sitten lapsuuteni saanut supervoimia. Hedelmä sisältää ainakin runsaasti C-vitamiinia ja antioksidantteja. Kuitujakin on siemenessä runsaasti suutuntuman perusteella. Netistä löytyy...

Scroll to top