Kevät ja kesä voi olla tuskallista aikaa siitepölyn aiheuttamista oireista kärsiville. Suomalaisista jopa 20% kärsii jonkinasteisesta siitepölyallergiasta. Siitepölyallergia on kiusallinen vaiva, joka myös heikentää elämänlaatua – onhan kesä ja kevät aikaa, jolloin olisi mielelle ja fyysisellekin terveydelle hyödyllistä viettää aikaa ulkoillen, urheillen ja luonnosta nauttien. Siitepöly voi kuitenkin tehdä keväästä ja kesästä maanpäällisen helvetin.
Toki lääkkeillä voidaan hoitaa siitepölyn aiheuttamia oireita, mutta osa siitepölylle herkistyneistä ei saa apua lääkeistäkään. Lääkkeet voivat myös aiheuttaa ikäviä sivuvaikutuksia, lääkkeidenkäytön seurauksena myös toleranssi lääkkeille voi kasvaa, jolloin annostuksia täytyy nostaa jotta lääkkeet tehoaisivat.
Siitepölyn aiheuttamat oireet rasittavat kehoa ja mieltä
Siitepölyn aiheuttama rankka fyysinen oireilu kuormittaa myös henkistä jaksamista. Elämä voi helposti ajatua ahdistaviin ajatuksiin ja epätoivoon. Siitepölylle rankasti oireileva voi tuntea huonommuutta ja kysyä, miksi minä? Miksi tämän pitää taas tapahtua?
Oireileva voi löytää itsensä taas kerran selaamassa kauhulla siitepölytiedotteita ja etsimässä uutta lääkettä tai ruokavaliota allergiaoireiden lievittämiseksi.
Tiedetään, että mielen ajautumienen katastrofiajatuksiin lisää oireilua. Tästä syntyy helposti itseään ruokkiva negatiivinen kehä, kun mieli vahvistaa oireilua ja oireilu vahvistaa negatiivisia ajatuksia.
Peli poikki – mahdollisuus uuteen elämään
Kaikkihan tietävät, että allergia voi puhjeta jossain vaiheessa elämää. Usein allergia tai oireet puhkeavat stressaavan elämänvaiheen aikana (tämä voi olla myös tiedostamatonta).
Eroon oireista -verkkokurssilla opetan sinulle menetelmän, joka perustuu aivojen neuroverkkojen muokkaamiseen. Lisäksi menetelmäni purkaa tietoista ja tiedostamatonta stressiä sekä solustressiä. Solutason stressi on tallentunut solumuistiin. Verkkokurssi paneutuu myös oman luonnollisen mikrobiston muokkaamiseen niin, että se tukee parantumista ja hyvinvointia. Mikrobiomin yhteydestä allergioihin ja immuniteettiin on valtavasti tutkimustietoa, mutta kurssilla paneudumme erityisesti siihen mitä voimme tehdä muokataksemme kehomme olosuhteita terveyttä tukeville mikrobeille mieluisiksi.
Se miten koemme ympäristön vaikuttaa siihen miten geenimme ilmenevät. Erilaiset elämäntapahtumat voivat saada aikaan biokemiallisia reaktioita, jotka käynnistävät tai sammuttavat geenejä. Tällöin geenin herkkyys kehon lähettämille viesteille vahvistuu tai heikentyy. Vaikkei geenin perusrakennetta välttämättä voida muuttaa, ulkoiset tapahtumat voivat muuttaa geenin käyttäytymistä – ja tähän me nimenomaan pyrimme vaikuttamaan Eroon oireista -verkkokurssin harjoituksilla!
Se mikä on joskus elämän vaiheella (tai jopa ennen syntymää) ilmaantunut, voi myös joskus lähteä pois.
Uusin tiede tukee verkkokurssin periaatteita
Toivottavasti et ole saanut tästä kuvaa, että siitepölyn aiheuttamat oireet olisivat psykologisia. Näin ei ole. Oireet ovat täysin fyysisiä! Lukuisissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu stressihormonien ja allergia- sekä astma- ja iho-oireiden yhteys.
Uusimmissa tutkimuksissa myös todetaan, että tulevaisuudesssa allergioiden, myös siitepölyn aiheuttamien hoito tulee sisältämään erilaisia tietoisia stressinhallintamenetelmiä. Lukuisissa tutkimuksissa on jo todettu erilaisten menetelmien tehoavan hyvin. Lähde.
Eroon oireista -kurssi hoidon tueksi – myös lapsille ja nuorille
Eroon oireista -verkkokurssi ja harjoitusmenetelmä ei sulje pois mitään lääketieteellistä hoitoa. Menetelmää voi myös erinomaisesti harjoittaa yhtä aikaa siedätyshoidon kanssa.
Kurssille ovat myös tervetulleita nuoret, lapset ja vauvat oman vanhemman kanssa. Tälloin kurssimateriaalin katsoo vanhempi. Kurssilla on erikseen ohjeet menetelmän soveltamiseen lapsen kanssa ikätasoisesti.
Voit aloittaa kurssin heti ilmoittauduttuasi. Kurssi kestää kahdeksan päivää ja materiaali on nähtävillä kaksi vuotta.
Tule mukaan, nautitaan tästä kesästä täysillä!
Kurssilaisen kokemus Marian Eroon oireista -menetelmästä
”Olen 27-vuotias mies ja kärsinyt lapsuudesta asti todella rankasta siitepölyallergiasta. Olen kokeillut elämäni aikana lukusia lääkkeitä ja olen myös kokeillut vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä, kuten ruokavaliota ja akupunktiota.
Maria ehdotti minulle menetelmää jo vuosi sitten, mutta en silloin ollut valmis. Tänä keväänä oireet alkoivat rankasti, päätin että nyt saa riittää. Olin valmis kokeilemaan Marian ehdottamaa aivotreeniä. Maria antoi minulle selkeät ohjeet, joita noudatin. Minulla ei ollut mitään menetettävää, joten tein täysin Marian ohjeiden mukaan, vaikka neuvot tuntuivat hassuilta ja vähän oudoilta.
Parin viikon harjoittelun jälkeen en voi vieläkään ymmärtää täysin, mitä on tapahtunut. Siitepölykartat näkyvät tulipunaisina ja minulla on parempi olo kuin koskaan. En ole koskenut silmätippoihin pariin viikkoon, kurkun kutina on poissa, eikä allergia ole tuntunut keuhkoissa. Ilmankostutinkin on pois päältä! Suositelen todella!”
ILMOITTAUDU MUKAAN
www.freetoheal.org/suomi
Menetelmän teho perustuu
- aivojen neuroverkkojen muokkaamiseen
- mikrobiomin muokkaamiseen
- tiedostamattoman stressin purkamiseen
Lue myös oma kokemukseni DNRS-menetelmällä parantumisesta.
Kasvikuvat Oona Louhivaara
Henkilökuvat Pixabay
4.5.2019
Hei, kysymykseni on vähän ohi aiheen eikä liity postaukseen, mutta ajattelin kysyä että onko sinulla kokemusta/tietoa endometrioosin hoidosta/helpotuksesta ilman leikkausta ja hormonihoitoa?
4.5.2019
Kiitos kysymyksestä! Olen perehtynyt tähän, sillä kesällä teen aihepiiriin liittyvän verkkokurssin. Tutkimuksissa on todettu tietoisten menetelmien (mindfulness, meditaatio, ym) olevan hyödyllisiä endometrioosin hoidon tukena. Suosittelen tutustumaan näihin!
4.5.2019
Entäs onko migreenin apua tästä menetelmästä?
4.5.2019
Tutkimusten mukaan tietoisilla menetelmillä voi helpottaa migreenin oireita. Kurssilla esitettyä menetelmää voi halutessaan helposti muokata myös niin että kohdistaa harjoitukset migreeniin.
5.5.2019
Ok, kiitos. Koen olevani ”huono meditoija” enkä oikein osaa pysähtyä ja olla itselleni läsnä. Mutta se voi johtua siitä että en ole ikinä tosissani yrittänyt eli eihän sitä tiedä. Toisaalta tiedostan olevani luonteeltani enemmänkin sellainen, joka tekee ja toimii, tarvitsen ikään kuin jotain konkreettista ja fyysistä tekemistä kun kohtaan pulmia. Epäilen kärsiväni estrogeenidominanssista (en ole tosin verikokeissa ikinä käynyt) ja tuo endometrioosiepäily tulee siitä että kärsin ihan järkyttävistä kuukautiskivuista. Gynekologin mukaan endoa ei ole, mutta mistä tuo kipu sitten tulee..? Jos en ota särkylääkettä ajoissa/jos yritän kärvistellä ilman, ”parhaimmillani” oksennan ja pyörtyilen ja se kipu on oikeasti niin pahaa että toivon vain kuolevani. B-vitamiinin syönti on helpottanut ehkä vähän, olen kokeillut myös maidon, lihan ja viljojen karsimista mutta näillä ei tunnu olevan vaikutusta. Seuraavaksi lähtee kahvi…
6.5.2019
Suosittelen lämpimästi tätä, voit helposti muokata sitä haasteeseesi sopivaksi. Ja harjoituksen aikana tosiaan ”saat tehdä jotain”, ja toisaalta uskon että tämän avulla voit avata portin myös meditaatioon. Mutta tiedän ihmisiä jotka ovat harjoittaneet vuosikausia joogaa ja meditaatiota, mutta saivat avun vasta näistä menetelmistä. Itse en osannut meditoida ennen, mutta DNRS-menetelmän myötä se muuttui.
4.5.2019
Toivottavasti ”puoskarilaki” etenee ja saadaan selkiytettyä, milloin näitä voi ja saa käyttää. Toivon, että allergiset lapset eivät jää ilman hoitoa, koska ”ajateltaisiin aivojen uudelleen kouluttautuvan” hoitajan tekemien harjoitusten myötä.
Paljon tälläkin alalla näkee vastuuttomuutta, mutta nämä menetelmät ovat kärkipäässä -silloin kun puhutaan oikeista/vakavista allergioista ja sairauksista. Ymmärrän aivojen, ajatusten ja luonnonmukaisten keinojen vaikuttavuuden tiettyyn rajaan asti. Tässä menetelmässä käytetään kuitenkin markkinoinnissa ”tutkimuksia”, joilla ei ole tiedepohjaa… suomeksi sanottuna huuhaata. Kokemus, mistä olet saanut apua, on kokemus. Se ei tarkoita, että tämä toimii isoilla massoilla tai ongelmitta.
4.5.2019
Kiitos viestistä. Ikävä jos sait käsityksen, että tämä sulkee pois lääkkeellisen hoidon, se ei pidä paikkaansa. Menetelmä ei sulje pois mitään lääketieteellistä hoitoa, vaan on tarkoitettu toteutettavaksi minkä vaan hoidon rinnalla.
Äidin stressihormonitasojen ja lapsen (ihan todellisten) allergioiden, astman sekä ihosairauksien yhteydestä on lukuisia tutkimuksia. Myös tutkimuksia joissa on todettu tietoisten menetelmien helpottavan oireita on kymmeniä. Suosittelen tutustumaan aiheeseen avoimin mielin, jos se kiinnostaa.
Mukavaa viikonloppua!
4.5.2019
Jos on olemassa lukuisia tutkimuksia, tulee tutkimukset linkittää aina, jos niihin viittaa. Muutoin ne jäävät ilmaan ..viittaus siihen, että tutkimuksia on paljon, ei kerro mitään niiden laadusta.
Tutkimusasetelmissa on paljon parantamisen varaa, ennenkuin voidaan suoraan vetää johtopäätös: ” äidin stressi aiheuttaa lapsen allergian”. Toivoisin, että sinulla olisi jonkinlainen lähdekritiikki ja toivottavasti pyrit näillä muuhunkin kuin verkkokurssien myyntiin. Sairauksilla on helppo rahastaa silloin, kun palvelua ei tarjoa Valviran / Avin valvonnan alainen taho. Kukaan ei voi pyytää rahoja takaisin eikä tehdä valitusta, koska tämä taho ei ole lääketieteen alaista toimintaa.
Avoin mieli ei korvaa tervettä lähdekritiikkiä!
5.5.2019
Tutkimus, jonka linkkasin blogipostaukseen, tarkastelee useampia tutkimuksia. Kannattaa tutustua siihen! Tämä (https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3264048/). Kyse ei ole siitä että äidin stressi täysin aiheuttaisi lapsen terveyshaasteet, asia on monimutkaisempi. Vanhemman hyvinvointia tukemalla voidaan kuitenkin vaikuttaa myös lapsen hyvinvointiin.
5.5.2019
Moikka! Tosi mielenkiintoista! Voisiko tämän kurssin materiaalia soveltaa myös haavaisen paksusuolentulehdukseen? Ja onko sinulla tietoa onko joku tätä sairautta sairastava saanut esim DNRS:tä apua? Kiitos! T: Sandra
6.5.2019
Hei, miten paljon kurssin suorittaminen vaatii päivittäin aikaa? Olen pääosin yksin kahden pienen lapsen kanssa kotona, joten aika on kortilla, enkä tiedän saanko keskityttyä mihinkään..
6.5.2019
Menetelmä vie noin 40 min aikaa päivässä.
16.5.2019
Hei! Olen tutustunut DNRS-videoihin, mutta treeni jäi itselläni tekemättä, kun olisi vaatinut niin paljon panostusta ja sitoutumista suhteessa omiin vähäisiin oireisiini. Nyt mietin, että olisiko tämä sinun kurssisi helpompi toteuttaa? Lähinnä mietin tätä 11-vuotiaan astmasta ja allergioista kärsivän lapseni avuksi. Hänen on hiukan vaikea saada omaksuttua uusia rutiineja elämäänsä ja siksi mietin, saisinko hänet sitoutumaan tällaiseen harjoitusohjelmaan, joka veisi siivun vapaa-ajasta.
21.5.2019
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Tämä on tosiaan helpompi ja kevyempi aloittaa. Lisäsksi annan ohjeet, miten sovelletaan lasten kanssa.
24.5.2019
Hei, voiko kurssista olla apua atoppisen ihon hoidossa?
26.5.2019
Kyllä voi! Atooppinen iho on yhteydessä poikkeavaan hormonitoimintaan sekä mikrobistoon ja muun muassa näihin paneudumme kurssilla. Tervetuloa!
24.5.2019
Tässä tekstissä kirjoitat ”Kurssi on nyt erikoishintaan 79€ (norm. 149€).” Kuitenkin kun menen ilmoittautumaan kurssille, hinta onkin 89 € (179 €). Hmmm… Ei täsmää matemaatikon silmään!
26.5.2019
Hei, kiitos tarkkaavaisuudesta! Tämä tarjoushinta oli voimassa 15.5. asti. Nyt oleva hinta on voimassa 31.5. asti.
26.5.2019
Hei! Sopiiko kurssi ns. kehon ylivireystilan hallitsemiseen? Itselläni on ollut pitkäkestoista voimakasta stressiä, olen ollut uupumisen partaalla tämän kevään. Mieli on ihan kirkas nyt mutta kroppa kertoo, että käyn ylikierroksilla ja mun on tosi hankala rentoutua. Tila on siis vähän epämääräinen. Onnistuuko menetelmä silti vai pitääkö olla juuri jokin tietty yksittäinen oire jota alan käsittelemään?
26.5.2019
Hei, kurssi sopii erinomaisesti ylivireystilan hoitoon! Hoidettava asia voi olla epämääräinen. Tervetuloa!
26.5.2019
Hei,
Olen ollut jo pitempään kiinnostunut dnrs-menetelmästä ja aivojen hermoverkkojen ”uudelleen kouluttamisesta”. Omat oireeni ja sairauteni ovat muita kuin allergioita (pitkälti tulehdusperäisiä) ja niihin mulla on hoidot (ne tosin toimivat paremmin ja huonommin, vähän miten sattuu). Sairastelu alkoi noin 9 vuotta sitten ja sen jälkeen elämä on ollut ylä- ja alamäkeä.
Itseäni kuitenkin kiinnostaisi kokeilla tätä sun kehittämää metodia omien hoitojeni rinnalla. Kysymykseni koskeekin sen kestoa. Kerrot että metodi on 8 päivää kestävä. Mitä tapahtuu sen jälkeen? Jatkanko metodia 8 päivän syklein vai tuleeko tilalle jotain muuta? Entä miten muokkaan metodisi omaan tilanteeseeni sopivaksi? 🙂
26.5.2019
Hei, kurssi muokkaantui matkan varrella. Kurssissa on 10 moduulia, jotka jakautuvat kuukauden ajalle. Ajatus on, että ensimmäinen kurssiviikko on intensiiviisin. Kuitenkin voit tehdä kaiken omaan tahtiin jos haluat. Voit kysyä kurssin aikana neuvoa.
26.5.2019
Moikka!
Sivuilla luki, että menetelmän avulla voi saada helpotusta myöskin tinnitukseen. Onko tässä tinnituksen aiheuttajalla merkitystä? Itse olen pienestä tinnituksesta kärsinyt noin kymmenen vuotta, teini-ikäisestä asti, eikä ole mitään tietoa, mikä sen alunperin on aiheuttanut. Tämä ei juurikaan elämänlaatuuni vaikuta, mutta pitkään olen kyllä miettinyt voisiko siitä jotenkin päästä eroon. Olisi kuitenkin mukava kuulla ensin hieman lisää metodista.
Perustuuko metodi siis vain täysin mielen harjoittamiseen, jollakin tapaa meditaatioon verrattaviin harjoituksiin? Itselle ei oikeastaan edes meditaatioharjoitukset ole kovin tuttuja ja hieman mietityttääkin voiko metodi epäonnistua siinä, että olisi itse jotenkin ”huono” tai osaamaton sitä toteuttamaan? 😀 Tästä on ihmiset saanut helpotusta todella monenlaisiin erityyppisiin oireisiin, että olisi mielenkiintoista kuulla tarkemmin myös miten metodi pystytään kohdistamaan tiettyyn ongelmaan? Pystytkö antamaan tästä kurssin aikana kohdistetut ohjeet vai täytyykö tässä osata itse keskittyä siihen ongelmakohtaan?
27.5.2019
Hei, kyllä tiedän ihmisiä jotka ovat päässeet eroon tinnituksesta menetelmällä. Harjoitukset eivät ole meditaatiota, sanoisin että paljon helpompia lähestyä ja aloittaa. Minulta voi kysyä vinkkiä kurssin aikana, mutta kyllä kaiken pitäisi selvitä myös kurssimateriaaleista. Tervetuloa!
4.6.2019
Hei, kyllä tiedän jo monta ihmistä jotka ovat saaneet apua tinnitukseen. Aiheuttajalla ei ole merkitystä. Metodi perustuu enimmäkseen mielen tason harjoituksiin, mutta mukana on muutakin. Meditaatiota tämä ei ole. Menetelmä toimii moneen vaivaan, sillä lähes kaikkien vaivojen juurisyy on sama: tiedostamaton stressi ja kuormitus.
Kurssilla annan selkeät ohjeet, miten kuuloon ja korviin liittyviä haasteita harjoitellaan. Suosittelen lämpimästi!
27.5.2019
Hei,
Voiko menetelmästä olla apua kilpirauhasen autoimmuunityreoidiitissa eli Hashimoton taudissa? Muistaakseni luin joskus blogikirjoituksesi jossa kerroit että sinullakin oli TpoAb-vasta-aineet joskus tosi korkealla (tyyliin tuhansissa)? Auttoiko tämä menetelmä niihin ja miten nopeasti sait vasta-ainepitoisuudet laskettua normaaleiksi? Lääkärit vain levittelevät käsiään Hashimoton suhteen ja siihen ei kuulemma voi vaikuttaa itse mitenkään. Joten mietin että onko todella näin.
27.5.2019
Voi olla. Minullekin sanottiin, että ei voi lähteä pois itsestään. Suosittelen lämpimästi kurssia!
27.5.2019
Hashimoton tautiin voi vaikuttaa paljon gluteenittomalla ja maidottomalla ruokavaliolla sekä seleenillä, itse olen saanut näillä keinoin vasta-aineet laskemaan yli tuhannesta alle sataan, eli ovat edelleen lievästi koholla, mutta ehkäpä Marian kurssilla niistä pääsisi kokonaan eroon! 🙂
27.5.2019
Hei Maria, eri mielenkiintoinen ja tärkeä kurssi!! Onko tarkoitus, että jos kärsii homealtistuksesta ja sen mukanaan tuomasta monikemikaaliyliherkkyydestä, vältetään kurssin jälkeen edelleen mm. kemikaaleja ja tiloja, joissa on sisäilmaongelmia eli yliherkkyys reagoida poistuu vai miten kurssi toimii? 🙂
27.5.2019
Kyllä kurssin jälkeenkin kannattaa jatkaa ympäristötietoista elämää. Tosin havainto ympäristöstä muuttuu, tätä on vielä sairaana vielä vaikea ymmärtää tai uskoa ja tämä voi kuulostaa sairaan korviin myös vaaralliselta, mutta sitten kun on täysin parantunut, ei enää huomaa mitään ihmeellistä sellaisissa paikoissa joita on ennen pitänyt sisäilmaongelmaisina. Eli itse en enää kahteen vuoteen ole törmännyt sellaisiin paikkoihin jossa ”en voisi olla”. Suosittelen lämpimästi tätä tutkimusmatkaa omaan mieleen!
31.5.2019
Hei.
Kurssisi kiinnostaa erittäin paljon.
Jos nyt en osallistu kurssille, milloin mahdollisesti tulee sama kurssi seuraavan kerran?
4.6.2019
Voit tulla kurssille mukaan milloin vain ja tehdä omaan aikatauluusi sopien.
7.6.2019
Mainitsit aikaisemmissa viesteissäsi, että kurssin voi suorittaa oman aikataulun mukaan. Miten kauan kurssimateriaali on käytettävissä ja voiko sitä katsoa uusiksi useaan kertaan, jotta kerkeää sisäistämään sisällön paremmin?
14.6.2019
Kurssimateriaali on nähtävissä 2021 toukokuuhun. Se tosiaan kannattaa katsoa moneen kertaan.
13.6.2019
Hei! Soveltuuko kurssi myös negatiivisten käyttäytymismallien uudelleenohjelmoimiseen? Siis ei niinkään fyysisten oireiden hoitoon, vaan alitajunnan muokkaamiseen?
14.6.2019
Kyllä sopii! Tiedän monia jotka jo ovat saaneet apua näihin.
13.6.2019
Hei,
Osaatko ollenkaan sanoa voisiko menetelmästä olla hyötyä änkytyksestä johtuvaan sosiaalisten tilanteiden pelkoon? Eli itse änkytykseen menetelmä ei varmaan auta, mutta voisiko auttaa änkytyksen aiheuttamaan ahdistukseen?
14.6.2019
Kyllä on. Uskon, että tämä voi itse asiassa myös auttaa änkytykseen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!
14.6.2019
Hei! Sopiiko kurssi raskaana oleville? Eihän kurssi käytä mitään joogaa tai muutakaan hengellistä aspektia työvälineenä? Saako kurssin videot itselle, että voi kerrata milloin tahansa?
14.6.2019
Kurssi sopii erinomaisesti raskaanaoleville, silloin aivot ovat erittäin plastiset.
Kurssi ei sisällä mitään hengellistä aspektia, vaan perustuu tieteelle.
Tätä suosittelevat myös suomen huippuneurologit.
Aurinkoa,
Maria
19.8.2019
Heippa! Mielenkiintoinen kurssi.
Hienoa jos tämän kautta stressiperäiset oireet saadaan hallintaan, mindfullness itsessään on hyvin tärkeää – mielen vaikutus on suuri.
Ketkä ovat tätä suosittelevat neurologit? Jakavatko he kanssasi myös ajatuksen siitä, että ko. menetelmillä voi parantua myös epilepsiasta. Metodin hyödystä epilepsian hoidossa olet maininnut suoraan asiakkaillesi. Jos siis jätän kurssisi myötä epilepsialääkityksen, vastaat ilmeisesti henkilökohtaisesti, jos tästä seuraamuksia minulle tulee sairauden hoidon osalta? Epilepsiaa nimenomaan HOIDETAAN, sitä ei voi parantaa.
Tiesithän, että on vaarallista hoitaa oireita selvittämättä syitä. Oireet ovat kehon hälytyskeino kertoa, missä mättää. Ilman oireita sairauksien löytäminen olisi mahdotonta. Oireenmukainen hoito tulee kyseeseen siinä vaiheessa, kun sairaus on diagnosoitu. Toivoisin että perehdyt enemmän syihin kuin seurauksiin. Kuten olet maininnut, ei yhtä osiota voi irrottaa kokonaisuudesta.
Ristiriitaista siis, että ymmärtämättä kokonaisuutta ja syy-yhteyksiä tarjoat kuitenkin menetelmiä vain yhden osa-alueen hoitoon.
23.8.2019
Tämän menetelmän avulla korjataan nimenomaan se oireiden taustalla oleva syy. Ei siis piilotella oireita tai tehdä silmänkääntötemppuja. Suosittelen lämpimästi tutustumaan kurssiin. Neuroplastisuuden periaatteiden mukaan aivoissakin olevat ongelmat voivat parantua – aivot ovat kykenevät muuttumaan.
28.6.2019
Jos unettomuus liittyy vaihdevuosiin, voiko kurssista olla apua? Ja myös hormoneihin ja vaihdevuosiin liittyvään painon nousuun?
28.6.2019
Voi saada! Suosittelen lämpimästi!
29.6.2019
Hei! Oletko saanut palautetta migreenikoilta tästä kurssista? Onko heille ollut kurssista apua? Itselläni on hankala migreeni, joka välillä lähes kroonistuu, joten nyt ajattelin puuttua asiaan ajoissa ja mietin kurssiasi. Saako kurssilta myös ohjeita kuinka jatketaan kurssin jälkeen vai voiko kurssin harjoitteita toistaa jatkossa itse, jotta kurssin hyötyjä pystyisi ylläpitämään?
10.7.2019
Kyllä, moni migreenikko on jo saanut apua kurssista. Suosittelen, jatkossa menetelmän perusteet auttavat ylläpidossa. Voit myös tehdä tarpeen mukaan silloin tällöin harjoituksia uudelleen.
7.7.2019
Voiko tästä olla apua makean ja rasvaisen ruoan himoon ja ahmimiseen ja sitä kautta laihduttamiseen?
10.7.2019
Kyllä! Suosittelen lämpimästi. <3
13.7.2019
Auttaisiko menetelmä 10-vuotiaan huimaukseen, vatsakipuun ja ruoka-aineyliherkkyyksiin? Mahdollisesti krooninen väsymysoireyhtymä.
18.7.2019
Hei, kyllä tätä kannattaa kokeilla! Tiedän jo monen lapsen ja nuoren saaneen apua vastaaviin. Suosittelen lämpimästi. 10-vuotiaan kanssa on tärkeä, että myös vanhempi treenaa.
16.7.2019
Jos on useita todella erilaisia oireita (esim atopia ja endometrioosi), pitääkö harjoitteet tehdä joka oiretta kohden erikseen? Onko kurssilla palautusoikeutta, jos muutaman harjoituksen jälkeen toteaa ettei ne sovi itselle? Tai olisiko mahdollista, että julkaiset yhden harjoituksen, että voisi paremmin ymmärtää mistä tässä on kysymys?
18.7.2019
Voit tehdä samalla kertaa harjoituksen moneen haasteeseen. Vielä en ole keksinyt miten palautusoikeus käytännössä toimisi, en tiedä miten voisin olla varma että on noudatettu kurssin ohjeita. Suosittelen lämpimästi!
26.7.2019
Olen sairastanut vakava-asteista paniikkihäiriötä ja ahdistuneisuushäiriötä pitkään. Syön lääkkeitä ja käyn terapiassa, mutta tuntuu etten saa mitään tehtyä asialle. Onko tällä metodilla mahdollista lievittää paniikkikohtausten pelkoa ja ahdistusta?
12.8.2019
Hei Maria.
Minulla on diagnooseina, ei enempää eikä vähempää, kuin ms-tauti ja colitis ulcerosa. Näihin molempiin tujut lääkkeet käytössä, ja taudit rauhallisia, onneksi! Mutta se, mikä rajoittaa ja hankaloittaa mittaamattomasti elämääni, on äänihuulikyhmyt. Tulivat 1,5 vuotta sitten flunssan seurauksena. Ääni ei kulkenut, mutta jouduin puhumaan jatkuvasti (4 lasta). Siihen vielä lisäksi homealtistus lomareissulla ja työpaikalla. Nykyään ääneni on käheä ja kurkkuni kipeytyy voimakkaasti, kun puhun vähänkään enempää kuin pakolliset asiat. Olen aina ollut kova puhumaan, joten kärsin tästä kurkusta TODELLA paljon. Olen myös tykännyt laulamisesta, ja sitäkään en ole pystynyt tekemään 1,5 vuoteen 😥. Lääkärissä olen käynyt, ja sitä kautta pääsin puheterapiaan vuosi sitten. Siitä oli jonkin verran apua, mutta ongelma ei poistu. Lääkäri väläytti jo äänihuulien leikkaamista, missä on riski menettää ääni lopullisesti 😭. Onko sinun avullasi mitään tehtävissä edes näille äänihuulille? Toki jos vielä noille ”vakavemmillekin” sairauksille löytyy muu kuin lääkkeellinen hoito, en voisi olla iloisempi! Kiitos jos vastaat 🙏
10.10.2019
Ei ikävä kyllä ole Marian metodeista apua.
21.8.2019
Hei Maria,
Olen kärsinyt tinnituksesta jo kauan. Aluksi korvien soiminen ei ollut niin voimakasta ja totuin jo sointiin ja pystyin sulkemaan sen pois mielestä. Myöhemmin korvien sointi on voimistunut ja nykyisin soiminen on niin voimakasta että tuskin on hetkeä ettei se häiritsisi. Liityin mukaan eroon oireista kurssille mutta koen hieman haasteellisena tehtävien soveltamisen omaan tapaukseeni. Sointi on siis jatkuvaa ja koko ajan häiritsevää joten en pysty erottamaan hetkeä tai tapahtumaa mikä toimisi haasteeni laukaisijana. En saanut mielestäni myöskään hyvää vinkkiä, mitä korviin tai ääniin liittyen tulisi sisällyttää muistoihin tai tulevaisuuden näkymään.
29.8.2019
Moi!
Olen mukana tuossa Eroon oireista-kurssilla. Teen kurssia omaa tahtiani. Tänään tein ensimmäistä kertaa tuon menneisyys- ja tulevaisuusharjoituksen. Pyysit siitä palautetta videolla, mutta en osannut kirjautuneena löytää kohtaa mistä antaa (suorempaa?) palautetta. Menneisyysharjoituksessa sain jonkinlaisen tyytyväisyyden tunteen ja hyvän olon, mutta kovin lievänä. Tulevaisuusharjoituksessa sen sijaan molemmilla kerroilla mielikuvat olivat niin vahvoja, että itkin onnenkyyneleitä lopuksi. Pidän itseäni mielikuvituksekkaana ja toisaalta herkkänä ihmisenä, mikä selittänee tuon vahvan, mutta tietysti ihanan reaktion. Tähän mennessä kurssin sisältö on saanut tuntemaan pelkoa ja miettimään omassa elämässä pelon syitä. Kurssi asettaa todella haastetta, kun on opetettu välttämään monia asioita pienestä asti ja juuri tarkkailemaan ja ennustamaan niitä haasteita… Mielenkiintoista on myös ollut havaita, että itse asiassa reagoin valtavan moniin asioihin keholla. Mm. hartiat jännittyvät. Pelkkien kiitostenkin sanominen ja ”sisäisen suojelijan” rauhoittelun olen kokenut uskomattoman tehokkaaksi. Koska minulla on haasteita siitepölyn, ruokien, eläinten, homeiden ja hajusteiden kanssa sekä ihon kanssa, olen pyrkinyt mielikuvaharjoituksissa ja ”muistoissa” käyttämään kaikkia niitä monipuolisesti. Onko vinkkejä miten tällaisen ”monihaasteisen” kannattaa edetä vai jatkanko näin?
6.9.2019
Blogin kaikki kuvat on otettu jostain kuvapankeista hieman outoa jos minulta kysyy. Ihan kuin olisi tekaistuja satuhahmoja kaikki kirjoitukset.
5.10.2019
Onko kurssi ja videot Suomen kielisiä?
9.10.2019
Hei, kyllä ovat. http://www.marianordin.fi/eroonoireista
10.12.2019
Hei ,
Aihe on kiinnostava. On todella tärkeätä se, että kun viitataan kehon sisäisiin prosesseihin, niin tieto on täsmällistä ja länsimainen tiede tiedon pohjalla.
Terv neurotieteiden konsultti Taina Haukka, Neurochangesolutions, Dr Joe Dispenza
13.12.2020
Kuulkaa kaikki! Minä tiedän, että täällä ei suvaita uskovia, koska on niin tieteelliset piirit ja tarkkaan itsensä varaan rajatut tiedot, mutta TOTUUS on se, että ainoa todellinen parantava ja auttava voima tulee elävästä Jeesuksesta, ei ihmisestä tai hiljaisuudesta tai tyhjästä. Olkaa nimenomaan Hänelle kiitollisia, sillä ei ihmiset tai tyhjyys tai luonto ketään paranna. Ne ovat vain ja ainoastaan luotuja itsekin, ei minkään lähde.
11.1.2021
[…] esimerkiksi Timo, joka pääsi lapsesta asti vaivanneesta siitepölyallergiastaan juuri suojelujärjestelmän […]