Huhhhuh. Meillä on ollut taas extreme-loma. Toisin kuin monissa muissa perheissä, meidän lomilla ei ohjelmanumeroita lasketa, edes yhden käden sormilla. Jo toista (vai kolmatta viikkoa) kestänyt pääsiäisloma on vietetty kotona. Lapset ovat saaneet olla tekemättä mitään ja leikkineet sielunsa kyllyydestä.
Leikkiä on ollut aamusta iltaan. Aamupaloja on kannettu sänkyyn ja iltaisin on katseltu leffoja. Ruokapöytäkin on täyttynyt leluista, kun homma on lähtenyt ihan käsistä. Junarata on halkonut asuntoa, päätepysäkkien sijaitessa keittiössä, lastenhuoneessa ja aikuisten makuuhuoneessa.
Tänään autoin lapsia ihan pikkuisen leikeissä, kun muistin, että pääsiäisen yllätysmunien pikkumunista voi tehdä muistipelin.
Äänimuistipeli
- 10 yllätysmunan yllätyskoteloa
- munakenno
Täytteeksi esimerkiksi:
- papuja
- spagettitikkuja
- maissinaksu
- suolaa
- siemeniä
Täytä yllätyskotelopari samalla määrällä papuja tms. niin, että saat aikaiseksi viisi erikuuloista paria.
Peliä pelataan kuten tavallistakin muistipeliä. Tarkoitus on löytää samalta kuulostavat parit.
Peliä jaksaa muutaman kerran leikkiä aikuinenkin ihan tosissaan. Tässä pelissä korostuu kulttuurimme visuallisuus. Tuntuu ihan avuttomalta olla pelkän kuulon varassa. Kannattaa kokeilla!
4.4.2016
Hauska peli – tämä menee tavalla tai toisella meillä kokeiluun!
5.4.2016
Teidän lapset on ihanan leikkisiä, pitäkää siitä kiinni niin pitkälle kuin mahdollista <3
5.4.2016
Ne on kyllä. Tämän loman saanut taas ihmetellä tätä leikin määrää. Terkkuja sinne <3