Harmaalle kyytiä kahvinporoilla + saippuaresepti

 DSCF9076
En voi ihan vielä tätä todeksi. En katsele itseäni kovinkaan usein tarkasti peilin edessä, joten ehkä olen missannut jotain. Mutta, viikko sitten kun katselin, olisiko jo aika pestä hiukset, huomasin ensimmäisen harmaan hiuksen! Tai oikeastaan se oli aivan valkoinen. Ja sitten huomasin toisen aivan lyhyen valkoisen hiuksen.

Valkoiset hiukset ovat aivan erilaisia kuin ”omat” hiukseni. Ne ovat vahvoja ja jouhimaisia. Olen 32. Espanjalaiset serkkuni saivat ensimmäiset harmaansa jo 20-vuotiaina, mutta silti olen hieman ihmeissäni. Omat vanhempani eivät ole harmaantuneet aivan näin ”nuorina”. Tämä on hassua, mutta alkujärkytyksestä toenneena minusta on jopa ihan hauskaa, että minulla on muutama harmaa!
Olen selaillut Instagramista kuvia upeista valkohiuksisista naisista. Mietin, tuleekohan minulle sellaiset? Vanhempieni hiukset eivät kyllä ole valkoiset, vaan oman värin seassa on vaan siellä täällä harmaata. En halua laittaa päähäni arvelluttavia kemikaaleja, joten en aio värjätä hiuksiani.
Tämä ei johdu onneksi vanhuudenhöperöydestä, mutta joskus minulla unohtuu kahvit pannuun. Varsinkin viimeaikoina, kun on ollut valtava kiire. Keitän kahvit, alan töihin ja havahdun vasta, kun minun pitää juuri lähteä palaveriin tai tutkimuskeikalle. Arvostan kahvia valtavasti ja se, että kupposeni jää juomatta pistää sydäntäni.
Olen kuullut, että kahvia voi käyttää hiusten värin syventämiseen. Kokeilin, miten kahvivärjäys onnistuu.
DSCF9337 hiusväri_kahvi

Hiusväri kahvista:

  • suodatinpussillinen käytettyjä kahvinpuruja
  • banaaninkuori pieneksi pilkottuna
  • punaista palmupöljyä tai porkkanaöljyä (antaa väriä)
  • kuppi ylijäänyttä kahvia
  • sipulinkuorta
Keitä pieni 0,5 dl vettä. Laita sipulinkuoret kuumaan veteen. Anna liota hetki ja kaada kuuma vesi ja hieman lionneet sipulinkuoret sekä kaikki muut ainekset kahvin sekaan. Soseuta blenderissä tai sauvasekoittimella. Soseuta aika pitkään, jotta banaaninkuoret ja sipulinkuoret pilkkoutuvat.
Pese hiukset. Jos hiukset ovat rasvaiset, väri ei imeydy hiuksen huokosiin. Yleensä pesen alkalisella suolalla, mutta tällä kertaa käytin sulfaatitonta kasviöljypohjaista pesuainetta, jota voi käyttää myös shampoona. Pesin hiukset kahteen kertaan ja sitten kaadoin aineen päähän.
Nyt kokemusta rikkaampana suosittelen, että laittaa aineen laakeaan kulhoon, johon voi dipata hiukset ja koko pään. Levittele ja hiero aine päänahkaan ja hiuksiin. Kahviporojen hankaaminen päänahkaan tuntuu ihanalta. Samalla voi hellävaraisesti kuoria päänahan.
Laita huppu tai muovipussi hiusten ympärille. Ja anna vaikuttaa noin tunti tai enemmän. Varo, sillä aine todellakin värjää. Pyyhe, jota käytin suojana jäi aivan ruskeaksi pesunkin jälkeen.
Huuhdo hiukset esimerkiksi laimealla etikkavedellä ja laita halutessasi hoitoainetta. Hiukset tuoksuivat aika kahvisille värin jälkeen. Sävyä sörsselistäni todella tuli! Lapsi kyllä kysyi, että ”Mikset äiti vain maalannut sitä yhtä hiusta?”. Se olisi voinut olla ihan hyvä vinkki vielä tässä vaiheessa.
DSCF9109

Kahvinpurushampoo ja saippua

Tiedättehän ne pienet muovirakeet hammastahnassa ja suihkugeelissä? Ne ovat mikromuovia, jonka haitallisuuteen on vasta herätty. Esimerkiksi USA ja Ruotsi aikovat kieltää mikromuovia sisältävän kosmetiikan myymisen.
Meidän kaikkien kannattaa silti siirtyä jo nyt käyttämään kosmetiikkaa ja pesuaineita, jotka eivät sisällä mikromuovia. Kahvinporoja voikin käyttää hankaavina aineina pesuaineen kanssa. Tai kookosöljyyn sekoitettuna kahvinporoista saa loistavan kuorinta-aineen.
Hiustenvärjäyskokeilun jälkeen olen käyttänyt kahvinporoja päänahan hellävaraiseen kuorintaan. Eli shampoon (tai minun tapauksessa emäksisen suolan) sekaan laitan teelusikallisen kahvinporoja.
Käytän aina palasaippuaa, sillä niissä ei tarvitse olla herkistäviä säilöntäaineita. Palasaippuassakin hellästi hankaavista rakeista on hyötyä. Löysin netistä kahvisaippuareseptin, jota aion todellakin kokeilla.
Tarvitset:
  • glyseriinisaippuaa
  • kahvinporoja
  • vaniljasokeria tai -uutetta

Sulata glyseriinisaippua vesihautessa. Lisää kahvinporot ja vanilja.
Kaada seos muffinsivuokiin. Anna jäähtyä. Ja saippua on valmis.
PS. Kerro minullekin jos löydät jostain kiinteää glyseriiniä! Ennen sitä on myyty apteekeissa.
Liity mukaan ruokahävikin vastaiseen taisteluun osoitteessa Juhlamokkahaaste.fi
Tässä edelliset kahvipostaukseni:
Hävikkiruokavinkit
Kvinoa-mokkapalat ja kalsium-jauhe
Postaus tehty yhteistyössä

16 Comments

  1. Mira
    7.3.2016

    Luin juuri tieteen kuvalehdestä, että jossain päin maailmaa koitetaan jalostaa matoja, jotka kykenevät syömään, sulattamaan ja elämään muovilla. Tarkoituksena olisi käyttää näitä muovimatoja merien/vesistöjen/veden puhdistamiseen.

    Vastaa
  2. mari
    7.3.2016

    Nahka- eli satulasaippua taitaa saada palasaippuana (en tiedä onko seassa muuta). Olisiko se tarkoittamaasi kiinteää?

    Vastaa
  3. Irmeli
    7.3.2016

    Onko sinulla Maria antaa suosituksia hammastahnoista jotka eivät sisällä muovinpalasia? Mitä teillä käytetään?

    Vastaa
    1. Maria
      7.3.2016

      Cosmethics-sovelluksella on helppo etsiä tuotteita, jotka eivät sisällä mikromuovia! Sieltä pitää laittaa vaan päälle ”plastics”-hälytys.

      Vastaa
    2. Ssa
      12.3.2016

      Hei! Kokeileipa frantsilan hammastahnaa 🙂

      Vastaa
  4. Nimetön
    7.3.2016

    Pitänee kokeilla kahvinporovärjäystä! Kiitos vinkistä! Meillä käytetään Frantsilan hammastahnoja (löytyy fluorilla ja ilman).

    Vastaa
  5. Annelina
    8.3.2016

    Ootko kokeillut/käyttänyt Lushin hiusvärejä? Luin niistä jostain, ja alkoi kiinnostamaan. Joudun ehkä palan ostamaan ja kokeilemaan. Miten muuten ylipäätään nuo Lushin tuotteet, ovatko oikeasti yhtä hyviä, ekoja ja myrkyttömiä kuin mielikuva niistä on?

    Vastaa
    1. Maria
      9.3.2016

      Itse en kyllä kestä Lushin hajua edes korttelin päähän. Kierrän kaukaa moisen hajupommin.

      Vastaa
  6. TS
    9.3.2016

    Oman kokemuksen kautta, ne ei ole kovin luonnollisia, hajusteissa ainakaan, osa saattaa olla, mutta ensimmäisen kokemuksen jälkeen en ole enää halunnut kokeilla, haittasi aikamoisesti hengitystä!

    Vastaa
  7. Nimetön
    10.3.2016

    Kuinkahan kauan tuolla kahvivärjäyksellä saa sävyn pysymään hiuksissa?

    Vastaa
  8. Minna
    11.3.2016

    okei okei, -mutta kokeilepa myöskin luomukahvia! Suorastaan ihmettelen miksei kukaan töissäkään juo luomua kun sellaista on saatavana ja jopa samaan hintaan. Olen kyseiseen niin tyytyväinen että hieman epäilen voiko se edes olla tottakaan, muissa kahveissa kun sanotaan olevan jopa satoja eri lannoiteaineita.

    Vastaa
  9. Leena
    17.3.2016

    Mietin mikä voisi olla sopiva aineyhdistelmä tällaiselle vaaleanruskealle tukalle, kun ei ole lähelläkään kahvin väriä..? Harmaita en ole kyllä vieläkään bongannut, enemminkin eloa ja kiiltoa kaipailen ja luomuvaihtoehtoa kampaajan väreille.
    Nyt vasta löysin Maria blogisi, todella mielenkiintoinen artikkeli ja kirjoitat kivasti! 🙂 Täytyypä tutustua muihinkin kirjoituksiisi!

    Vastaa
  10. Minna
    19.3.2016

    -Kuvassa sinulla taitaa ollakin luomukahvia, vaikka en tuota kyseistä itse ole kokeillut (huomaan jäljestä).
    Uskotko itse että kahvinpavut todella on viljelty niin eri viljelymaassa kuin muut samasta suunnasta tulevat saman merkin muut kahvit? Itse pienesti epäröin mutta haluan uskoa jos niin luvataan. Joissain merkeissä luomu on vieläpä saman hintaista tai halvempaa.

    Vastaa
    1. Maria
      20.3.2016

      Totta, tätä olen pohtinut. En tiedä, testataanko kahvia paljoakaan. Tästä voisi kysyä Eviralta.
      Heiltä tuli juuri viime vuoden torjunta-aineseurantaraportti. Ulkomaisissa luomutuotteissa oli toisinaan aineita, joita ei ole sallittu…

      Vastaa
  11. me
    21.3.2016

    Oletko perehtynyt ME-tuotteisiin (maria entrice).
    On hyviä ja laadukkaita ja käsittääkseni täysin luonnonmukaisia ilman MINKÄÄNLAISIA myrkkyjä:)

    Vastaa
    1. Maria
      22.3.2016

      En ole tutustunut, pitää tutkia!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top