Tuomaan markkinat on tänä vuonna onnistunut edellisten vuosien hökkelikyliä paremmin. Kojut olivat väritykseltään ympäristöön sointuvia ja tori selkokulkuinen. Markkina-alueen keskellä oli ravintola-aukio pöytineen. Lasten joulumielen takasi joulupukin mökki sekä nostalginen karuselli.
Markkinoilta jouluostoksiksi päätyivät hunajat, glögit, hampputoffeeta ja puukko lapselle. Kyllä. Kun lapset kiersivät karusellissa, ostin viisivuotiaalle joululahjaksi puukon.
Puukko on tylppäkärkinen ja varustettu sormisuojalla. Mutta kyllä se on ihan oikea puukko. Terän toiselle puolelle on kaiverrettu puukon tulevan omistajan nimi. Puukon lisäksi pakettiin pääsee siis keppejä, kaarnaa, tikkuja ja pieni halko. Ne paketit jaetaan tietenkin ennen varsinaista lahjaa… Hi hih…
Äitini järkyttyi lahjavalinnastani. Minun mielestäni puukko on juuri sopiva lahja viisivuotialle (joka opettelee erämiestaitoja). Mitä mieltä sinä olet, minkä ikäiselle ostaisit puukon?
Tänä vuonna meidän perheestä on synnytetty yksi omakin myyntiartikkeli joulumarkkinoille. Reinon pitkään työstämä Bongo Rock -levy on onneksi toivotettu lämpimästi tervetulleeksi maailmaan median puolesta:
Savon Sanomat:
Arvio: Reino Nordin / Bongo Rock
Soundi:
**** Reino Nordin / Bongo Rock
Levyllä vierailee Reinon sisko Siiri Nordin sekä räppärit Jodarok, JV, Stepa, Kube ja Paperi-T.
Jossei saa levyä lahjaksi, sen voi ostaa iTunesista tai vaikkapa Levykauppa-X:stä.
Keikkakalenterin hännänpäästä ehtii vielä saamaan kiinni. Rovaniemi, Jyväskylä ja Tampere, laittakaa päivämäärät talteen.
Nyt olisi paketointihommia. Voin paljastaa, että täällä ei ole vielä tehty joulusiivousta tahi jouluruokia. Hommaa riittää…
21.12.2014
täälläkin puolet tekemättä! Otsikko kuulosti hurjalta, mutten tiennytkään että on ns. lasten puukkoja! Wau, varmaan tosi hauska lahja! 🙂
21.12.2014
Hihii. Otsikoilla pitää aina vähän järkyttää. Puukko annetaan käyttöön tietenkin vain kun aikuinen valvoo. Ja varmasti turvallisempaa on vuolla kunnollisella ja oikean kokoisella puukolla kuin liian isolla aikuisten puukolla. Poika on aika näppärä käsistään, joten uskon että osaa käsitellä puukkoa tarvittavalla varovaisuudella.
Ehkä laastaripaketti voisi silti olla vielä viimeinen lahja…
21.12.2014
Olen aikoinaan opiskellut lastentarhanopekoulutuksessa, ja silloinen teknisen käsityön ope nimenomaan myös suositteli puukkoa jotain tuonikäiselle! Sanoi antaneensa omille lapsilleen ja hyvin oli mennyt. Ja että tuonikäinen lapsi kyllä oppii käsittelemään puukkoa varovasti. Että kunhan aikuinen on ainakin alkuun vierellä opastamassa, niin anna mennä vaan! 🙂
22.12.2014
Hyvä, hyvä! En siis ihan hullu ole. Omaan kasvatukseeni kuuluu ehdottomasti se, että lapsille annetaan myös sopiva määrä vastuuta.
22.12.2014
Äitini osti tytöllemme aikoinaan samanlaisen ja nimitti sitä eskarilaisen puukoksi. Tyttö kysyi: – Pitääkö se ottaa mukaan heti ekana päivänä sinne eskariin?
22.12.2014
Voi reipasta puukko-eskarilaista! Eskarin tädit saattaisivat olla eri mieltä…
😀
23.12.2014
Mielestäni ikä ei ole tässä lahjassa se sopivin kriteeri vaan temperamentti. Sain oman puukkoni ekaluokalla 6 -vuotiaana partiolaisena. Omien tyttöjen (4 ja 6) en ole vielä pitänyt kiirettä puukkojen hankkimisella, mutta tiedän jo nyt nuoremman saavan puukon esikoista vanhempana luonteesta johtuen.
23.12.2014
Totta! Ja käsien motoriikkakin on tapauskohtaista.