LOMA!
Mutta vain lapsilla, viikonloppuja lukuunottamatta. Silloin lomailemme täysillä. Tänään kävimme Lomamäen lemmikkipuistossa ottamassa kontaktia kaikenkarvaisiin, -piikkisiin, -nahkaisiin ja -sulkaisiin eläimiin.
Lapsena yksi lempikirjoistani oli Gerald Durrellin Eläimet ja muu kotiväkeni, jossa eläintieteilijä kertoo lapsuudestaan eläinten ympäröimänä Korfun saarella.
Tuosta lukukokemuksesta asti olen unelmoinut Korfusta, mutten ole koskaan uskaltanut rikkoa illuusiota käymällä saarella. Mutta onneksi saimme kutsun Lomamäkeen bloggaajailtapäivään!
Salainen ja naiivi haaveeni on, että lapsista tulee Geraldin tapaan luontotutkijoita. Ja molemmat ovatkin todella kiinnostuneita kaikista eläimistä. Isommalla ei ole minkäänlaista pelkoa tai ällötystä edes niljakkaita matoja, toukkia, hämähäkkejä tai käärmeitäkään kohtaan.
Lapsena hyvän ystäväni äiti oli koetilan eläinlääkäri, joten sain viettää paljon aikaa navetassa. Minulla oli myöhemmin oma ponikin. Haluaisin, että lapsillanikin olisi yhteys eläimiin, joten käymme säännöllisesti maatiloilla.
Lomamäessä erilaista muihin kotieläinpihoihin verrattuna on paikan kodinomaisuus, eksoottisten eläinten määrä, hieno maasto ja se, että lähes kaikkia eläimiä saa silittää ja pitää sylissä. Myös pomppulinna ja trampoliini erottuvat.
Suloisinta lasten mielestä oli pieni lemmikkisiili, vapaasti pihalla kulkeva jättikilpikonna, haisunäätä (jolta oli, luojan kiitos, poistettu hajurauhaset) ja supi(syli)koira.
Ihmeellisin otus oli afrikkalainen piikkisika, jonka neulanterävän piikin saimme mukaan matkamuistoksi.
Hyvä kesäloman aloitus takana!
Nyt töihin.
16.6.2014
Noi on muuten tosi teräviä noi piikkisian piikit! Meilläkin oli tuollaisia lapsena kotona 😀 Hauskan näköinen paikka! Mutta taita olla lähinnä autolla tavoitettavissa?
16.6.2014
Onko sylisupikoirasta kuvaa? 🙂
17.6.2014
Meilläkin oli oikein mukava päivä Lomamäessä ja lapset tykkäsivät kovasti. Taidammepa käväistä siellä vielä kerran tänä kesänä.
17.6.2014
Varmasti lapsille ihana kokemus, mutta ensimmäisen kuvan köytetty lisko on kyllä surullisen näköinen.. Ja onko se käärmeellekään kivaa kulkea tottumattomista käsistä toiseen. Olen viime vuosina boikotoinut eläintarhoja juuri näiden asioiden takia.
20.6.2014
Myös minä rakastin tuota kirjaa lapsena ja nuorena, useaan kertaan olen sen lukenut. Just vähän aikaa sitten tuli telkkarista ohjelma Korfun saarelta, ja siinä vilahti jopa yksi talo jossa kyseinen perhe oli asunut! Tuli mieleen että pitäisi lukea se kirja taas uudelleen, olisikohan se vielä yhtä hauska? 🙂
22.6.2014
Itseasiassa, löysin kirjan pohjalta tehdyn leffan ale DVD-laarista! Leffa oli ihan hauska. Mutta ei tietenkään päässyt kirjan tasolle. Se on kirjoja, jotka voi lukea uudelleen ja uudelleen…
22.6.2014
Heip! Kiitos retkivinkistä. Käytiin täällä naapuriperheen kanssa juhannusaattona ja ihastuttiin paikkaan koko porukka! Varmasti tulee mentyä toisenkin kerran!
22.6.2014
Hauska kuulla! Samoin, tänne täytyy mennä toiste!