En ole erikoisen innostunut lasten vaatetuksesta. En varsinkaan niin, että hössöttäisin tiettyjen brändien tai tyylisuuntien kimpussa. En jaksa myöskään selata syksyn trendejä tai kiinnostua uusista printeistä.
Minulle tärkeintä lasten vaatetuksessa olisi välttää keinokuituja (mikromuovi) ja PFC-yhdisteitä (ympäristölle ja terveydelle haitalliset kemikaalit). Mutta näiden molempien minulle tärkeiden periaatteiden noudattaminen on osoittautunut lähes mahdottomaksi ulkovaatteiden ja kenkien kohdalla.
Lapsille löytyisi toki sellaisia tyylikkäitä ”kaupunkitakkeja”, jotka on valmistettu villakankaasta. Mutta eihän kukaan lapsi sellaista hienosteluvaatetta suostu pukemaan päälleen! Cooleja, tavallisen lapsen vaatteen näköisiä, luonnonmateriaaleista valmistettuja ulkoiluvaatteita ei ole. Niinpä mennään tutuilta saaduilla ulkohousuilla ja untuvatakeilla.
Onneksi lasten vaatetuksessa on yksi lapsellinen asia, josta saan kuitenkin iloa. Se on sisarusten pukeminen samoihin vaatteisiin! Onneksi tämä on myös lasten mieleen. Monesti aamulla lapset valitsevat yhdessä samanlaiset vaatteet kouluun. Vaikka heillä on ikäeroa, heistä on hauskaa pukeutua samanlaisiin vaatteisiin. Nyt kun mietin, niin itseasiassa lapsilla on ollut tosia paljon samoja vaatteita.
Kenkien kanssa pääsin kemikaalien osalta kompromissiin. Sain pohjoismaiselta kenkävalmistajalta, Pomarilta, lapsille nahkaiset talvikengät. Kengät ovat nahkaa (hyvä, ei keinokuitua), jonka lisäksi niissä on villasekoitevuori (plussaa villasta, miinusta keinokuidusta) jossa on Gore-tex-pinnoite (HUONO).
Kengät ovat olleet tosi hyvät ja uskomatonta, myös lapsille tosi mieluisat, vaikka ne eivät ole pinkit tai sähkönsiniset coolit-talvilenkkarit. Jo tämän talven aikana näissä on ehditty pelaamaan kenkälätkää, hyppimään lätäköissä, rämpimään lumessa ja tarpomaan tihkusateessa.

Tiedän, että kuluttajat odottavat tuotteilta huikeita teknisiä ominaisuuksia, itse ostaisin nämä kengät ilman Gore-tex-pinnoitettakin.
Toisaalta, se taitaa olla lähes kaikissa kengissä, joten plussaa ehdottomasti siitä, että näissä kengissä on huomattavasti enemmän luonnonmateriaaleja kuin suurimmassa osassa lasten talvikenkiä. Talvikenkätarjontaa tarkkailleena heitän arvioni: 99% kengistä on 100% muovia.
Millaisissa kengissä teillä kuljetaan?
PS. Ehdit vielä osallistumaan tähän arvontaan!
18.11.2016
Miten olisi perinteiset huopikkaat?
En ole omille lapsille testannut, sillä omasta lapsuudesta muistan varpaiden niissä palelleen. Mutta toisaalta olen kuullut myös, että olisivat tosi lämpimät.
18.11.2016
Kengissä valitsen paljasjalkakengät aina kun mahdollista. Jalan kannalta paras ratkaisu. Googletapa soft star shoes. Käsintehtyjä nahkaisia paljasjalkakenkiä. Meillä ei noita vielä ole ollut, mutta monet niitä suosittelevat. Ei tarvis tehdä kompromisseja ?
18.11.2016
Oletko koskaan miettinyt että teettäisit lasten ulkoiluvaatteet? Kun materiaalit saa valita itse, on helpompi välttää ei toivottuja materiaaleja ja päästöjä.
18.11.2016
Eivät taida lapsille tehdä, mutta sellainen suomalainen kenkämerkki kuin Piqant kannattaa katsoa. Kengät ovat nahkaa lampaan turkisvuorella ja raakakumipohjalla.
19.11.2016
Suurin osa päiväkoti-ikäisistä näyttäisi talvisin kulkevan kotimaisissa Kuoma saappaissa.
Niille voi antaa plussaa ainakin tuosta kotimaisuudesta, uskomattomasta kestävyydestä (kiertävät lapselta toiselle ja kestävät aina vaan) sekä yksinkertaisesta muotoilusta. Kesgät on helpoo lapsen itse pukea, niihin mahtuu leveydessäkin villasukka pienen jalan seuraksi ja moni haalarin lahjekin mahtuu vielä kengän suoran varren päälle.
Omat lapseni ovat jo vuosia kulkeneet läpi etelä-Suomen talven Sorelin kumiteräississä bootseissa. Niiden etuna on kestävyys, irrallinen sisäkenkä (saa pesuun ja kuivumaan) sekä tuo kumiterä, jonka ansiosta aamuisin ei tarvitse vaivata päätään sillä, onko lämpötila plussan vai miinuksen puolella.
Ps. Ulkovaatteiden tekemistä itse tai teettämistä luonnon materiaaleista suosittelen minäkin.
2.1.2017
http://www.toysankenkatehdas.fi/fi/catalog/8
Itsellä talvikenkinä huopalapikkaat, on muuten lämpimät ja vettäkin kestää! Parhaat talvikengät ikinä 🙂