Myrkky kuin karkki

Karkin näköiset pesuainekapselit (pyykkin- ja konetiskitabletit) aiheuttavat vuosittain 16 000 altistustapausta. Suurin osa onnettomuuksista sattuu lapsille. Tällä viikolla käynnistyy maailmanlaajuinen kampanja, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota pesuainekapseleiden -ja tablettien turvalliseen käyttöön. Esikoisen oppiessa konttaamaan, siirsin konetiskitabletit allaskaapin pohjalta keittiön ylimmälle hyllylle. Pesuaineiden myrkyllisyydessä on myös eroja. Itse käytän aina Joutsenmerkittyjä konetiskiaineita, sillä ne ovat turvallisimpia ympäristölle ja ihmisille. Tosin niitäkään...

Formaldehydiä meillä kotona

Kipitin juuri kotiin Joutsenmerkin toimistolta Kampista, jossa olin kertomassa sisustus- ja perhebloggaajille sisäilmasta.   Puhuin puoli tuntia, joten en ehtinyt kertoa kaikkea. Kerroin sisäilman merkityksestä terveydelle ja nostin esiin muutamia tyypillismpiä sisäilman epäpuhtauksia. Tällä hetkellä elämme sisäilman homebuumia, muut sisäilmaa huonontavat tekijät meinaavat jäädä vähemmälle huomiolle. Korjataan asia! Ensimmäinen rakennusterveyteen liittynyt kohu porisi 1970-luvulla, jolloin useat valmistajat keksivät rakentaa pientaloja edullisesti...

Haiseva seksivinkki

  Olin jo menossa nukkumaan, mutta telkkarista sattui tulemaan äärettömän kiinnostava, hajuista kertova ohjelma. Mikään aistimus ei herätä yhtä paljon tunteita ja muistoja, kuin hajuaisti. Hajut ovat unohtumattomia. Mieleni valtaa rauha ja onnelisuus kun muistelen vaikkapa lapsuudenkodin liinavaatekomeron tuoksua. Tai isoäitini, Mamin, talkitun kainalon tuoksua. Taidan kuulua viiteen prosenttiin ihmisistä, joilla on poikkeuksellisen tarkka hajuaisti. Kerran...

Näytä pahvit

Huhhuh. En arvannutkaan osuvani näin arkaan paikkaan. Viimeiset sanat ennen kiireistä viikkoa. Asiat, jotka ihmetyttävät tällä hetkellä: loukkaantuminen paniikki media   Loukkaantuminen. Joku kyseli, miten kehtaan tehdä näin Kelalle ja Stora Ensolle. Joku ihmetteli, onko liian paljon aikaa kun ehdin tällaisista turhuuksista kirjoittamaan. Paniikki. Vaikea samaistua. Itse en muista kokeneeni paniikkia edes 9/11 uutisoinnista....

Kela selvittää äitiyspakkauksen turvallisuutta

Kirjoitin pari päivää sitten mietteissäni äitiyspakkaukseni hajusta. Tässä muutama tarkennus. Hajuhavaintoni koskee vain vuoden 2009 äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa – se haisi selvästi ja vahvasti formaldehydiltä. Kiinnostavaa on, että moni on kertonut huomanneensa myös vuodelaatikon vahvan hajun:      Kela kertoi Twitterissä, että valmistajan mukaan uudessa laatikossa on käytetty liima-aineena tärkkelystä. Todennäköisesti aaltopahvin ”aaltojen” liimaamiseen perinteisesti käytetty...

Älä nukuta vauvaa vuoden 2009 äitiyspakkauksessa

4.12.2014 OIKAISU Onko vastasyntyneellä vauvallasi yskä, nuhaa tai silmätuledus? Ota vauva pois vuoden 2009 äitiyspakkauksen vuodelaatikosta. Lueskelin äsken työpäivän käynnistykseksi englanninkielisiä sisäilma-aiheisia uutisia. Törmäsin uutiseen peittojen ja patjojen kemikaalipäästöistä. Siitä lisää joskus. Nyt ajatukseni harhailivat äitiyspakkauksen pahviseen vuodelaatikkoon. Kun sain ensimmäisen vauvan ja äitiyspakkauksen, ihastelin kuinka kätevää olisi nukuttaa vastasyntynyttä pahvilaatikossa isolta tuntuvan pinnasängyn...

Säteilevä äiti, säteilevä koti

Kotimme säteilee. Ei, en ole pyyhkinyt pölyjä tai kiillottanut pintoja. Muutama marraskuinen auringonsäde vaan tässä halkoo lastenhuoneen ilmaa ja valaisee lattialla lojuvat lelut. Kotimme säteilee tämän harvinaisen aurinkoilmiön lisäksi ihan oikeasti, keskimäärin 83 bequereliä kuutiometrissä. Äitiys on tehnyt minusta typeriä riskejä kaihtavan. Suomi on maaperän säteilyltään poikkeuksellinen, maaperämme on uraanipitoisempaa kuin koko maailmassa keskimäärin....

Myrkytetäänkö lastasi päiväkodissa?

Olin eilen Terve puutalo -kävelyretkellä Helsingin Käpylässä. Tapasin ihailemani mikrobiologin, emeritaprofessori Mirja Salkinoja-Salosen. Kävimme asiantuntijaryhmän kanssa tutustumassa erilaisiin puutaloihin ja pohdimme rakentamisen tilaa. Lopuksi keskustelu ajautui homesdesinfioinneissa käytettäviin aineisiin. Kävi ilmi, että samoja, tappavan myrkyllisiä, kiellettyjä aineita ruiskutetaan Helsingin päiväkodeissa lasten käsiin. Kun tarhojen ovet aukeavat ensi viikolla, pyytäkää nähtäväksi hoitopaikassa käytettävät desinfiointiaineet. Lukeeko tuoteselosteessa?...

Pohjamutia ja parrasvaloja

No niin. Pahoittelut. Ja kiitos, olen niin otettu, että olette täällä huhuilleet minua. Tuntuu lämmittävältä. Harmittaa vaan, etten ole voinut kirjoittaa aikaisemmin. Ensin hyvät uutiset. On ollut kaikenlaisia hauskoja juhlia. Olin esimerkiksi Kultainen Venla-gaalassa. Näin pitkästä aikaa kaikki Iholla-ystävättäret yhtäaikaa. Ihan hauskaa oli, vaikka osaltani ilta jäikin vähän kesken lastenvahdin aikataulujen takia. Viikko sitten...

Suksi kuuseen sukkasilteen!

Viimeiset joulujutut tulee tässä. Jos meillä on tullut tavaksi antaa lahjat ennen joulua, niin nyt meillä on myös tapana heittää joulukuusi pihalle ennen joulua. Saimme kaikki ihan hirveän nuhan hienosta, suomalaisesta ja niin raikkaan tuoksuisesta metsäkuusestamme. Epäilykseni heräsi, kun omat sekä pojan korvat tulivat kipeiksi ja ääni käheni aina, kun olimme kuusen vieressä. Ajattelin...

Scroll to top