Eläinihmiset väittävät lemmikkien aistivan vaikka minkälaisia asioita jo ennen kuin he itse ovat niistä tietoisia. Olen kuullut tarinoita, joissa kissa tai koira on aistinut syövän, raskauden tai jonkun kuoleman. Meillä on ollut kissa nyt vähän yli kaksi vuotta. Bengalinkissa Coco tuli meille 2016 jouluna, kun esikoinen toivoi joululahjaksi kissaa. Pohdimme löytökissan ottamista, mutta tulimme...
Mustikka-valkosuklaa raakakakku – Terveellisempi kakku lasten synttäreille
Olen itse hurahtanut raakakakkuihin jo kauan sitten. Vaikka yleensä lapset tutustuvat ja ihastuvat uusiin makuihin ja ruokiin hitaasti, raakakakut upposivat heti ensimmäisestä maistelukerrasta. Itse asiassa meidän lapset ovat raakakakkujen maistamisen jälkeen olleet aika ronkeleita tavallisten sokerikuorrutteisten synttärikakkujen suhteen. Tänä vuonna meillä pidetään lasten kaverisynttärit elokuun lopussa, ensimmäistä kertaa niin että molempien lasten juhlat on...
Koiran punkkipanta riski lapsiperheissä
Kevään lähestyessä alkaa myös kesän ikävämpiin puoliin varustautuminen. Monin paikoin Suomea punkit eli puutiaiset ovat yleistyneet. Koirat ja kissat karvoineen saattavat olla varsinaisia punkkikeräimiä. Koirille on saatavilla apteekeissa myytäviä lääkepantoja, jotka sisältävät esimerkiksi deltametriiniä, joka karkoittaa puutiaisia sekä muita hyönteisiä. Lapsiperheisiin punkkipantaa ei voi suositella. Etenkään pienten lasten ei ole suositeltavaa olla toistuvasti tai pitkäaikaisesti...
Kevät ja viherkasvit sisään, talvi ulos
Keväääääät! Tänään on ollut aivan ihana fiilis. Olen ihastellut kotiamme ja ollut niin kiitollinen, että saamme asua näin ihanassa paikassa. Joku oli kovin huolestunut kissastamme tammikuussa, kun minä ja lapset olimme Thaimaassa. Joku kommentoija epäili, että olimme jättäneet kissan yksin kotiin tai että olimme antaneet sen pois matkan takia. No ei tietenkään! Cocolla oli...
Uutisvapaa kevät keventää mielen
Meille tulee Hesari. Keskeytin tilauksen Thaiman loman ajaksi, mutta heti helmikuusta se uutisnivaska alkoi taas ilmestyä aamuisin eteisen matolle. Jotain minussa kuitenkin tapahtui matkan aikana. Tuota muutosta on lisännyt DNRS-menetelmä, jota harjoitan parhaillaan. En ole avannut sanomalehteä kertaakaan aloitettuani harjoittelun. Ja koen sen muutokseksi, josta hyötyy terveyteni sekä perheeni. Ennen luin lehden heti aamusta, kahvikupin...
Rönnin koirasalva – odotettu uutuus lemmikeille
Pihkaa on puun valmistamaa superainetta, jonka ominaisuuksista hyötyvät myös ihmiset ja nyt Rönnin Koirasalvan ansiosta myös nelijalkaiset ystävämme. Puun kuoren lisäksi pihka auttaa eläinten ja ihmistenkin ihoa parantumaan monenlaisista vaivoista. Pihka sisältää bakteeri- ja mikrobikasvua estäviä aineita sekä aineita, jotka edistävät haavojen umpeutumista. Jo muinaisessa Egyptissä käytettiin pihkaa vaikeisiin haavoihin ja ihovaurioihin. Suomessa kansa on...
Viimeinen aamu – minne meni kuukausi?
Istun tässä banaanimunakkaan ja kahvikupposen ääressä. Lapset syövät aamupalaa ja katselevat lastenohjelmia puhelimelta. Heräsin kolmelta, kukko aloitti huudon silloin, olen ennen luullut että kukonlaulun aikaan tarkoittaisi noin aamukuutta. Neljän tai viiden maissa alkoi kumipuuplantaasin takana olevasta merivoimien harjoituskeskukesta kuulua merisotilaiden joukkojen huudot. Lasten joukkohuudot partioleiriltä alkoivat (Instastoryssa ääninäyte) kuulua siinä viiden maissa. Kuka enää...
ARVONTA: Kemikaalipihi siivous Sinituotteilla
Tein pienen videon tämänpäiväisestä pikasiivouksestani. Käytin muun muassa Sinituotteen Kaakelisetistä löytyvää kuivainta. Sinituote on mukana Roosa nauha -kampanjassa ja näin ollen tutut siivousvälineet löytyvät kaupoista vaaleanpunaisina. Roosa nauha -kampanjaan liittyvät näkyvästi myös vaaleanpunaiset rintanauhat. Tämänvuotisen nauhan on suunnitellut Michael Monroe. Kamppiksen tuotot lahjoitetaan Syöpäsäätiölle suomalaisen syöpätutkimuksen ja neuvonnan hyväksi. Osallistu arvontaan! Kirjoittamalla kommenttikenttään kemikaalipihin siivousvinkin osallistut Sinituotteen Kaakelisetin arvontaan....
Coco-perheen seikkailuja – kissa lapsiperheessä
Aina varoitetaan hankkimasta lemmikkejä lahjaksi tai lyhyellä harkinta-ajalla. Me teimme molemmat mokat. Ostimme kissan hetken mielijohteesta, kun lapsi pyysi sellaista joululahjaksi. En tietenkään sano, että tämä on oikea tapa ostaa kissa. Mutta meille nopea ja harkitsematon päätös on ollut onnellinen. Joka ikinen päivä meinaamme pakahtua onnesta, tukehtua nauruun tai hukkua ilon kyyneleisiin, kun katselemme Coco-kissan söpöilyitä ja sekoiluita....
Äitibloggaajasta kissanaiseksi ja DIY-kasvonaamio
Ensin, kiitos mahtavista vinkeistä, joita on tullut hävikkiruokahaasteeseen. Kilpailu on vielä auki, joten käy kertomassa paras reseptisi tai vinkkisi! Coco-kissa on ollut meillä nyt tasan kaksi kuukautta. Kahdessa kuukaudessa kaveri on kasvanut kaksinkertaiseksi. En olisi ikinä, ikimaailmassa uskonut, että minusta tulee kissanainen. Mutta näin on nyt vahvasti käynyt. Huomaan, että Instagramini täyttyy kissakuvista, lapsista...