Kevään lähestyessä alkaa myös kesän ikävämpiin puoliin varustautuminen. Monin paikoin Suomea punkit eli puutiaiset ovat yleistyneet. Koirat ja kissat karvoineen saattavat olla varsinaisia punkkikeräimiä. Koirille on saatavilla apteekeissa myytäviä lääkepantoja, jotka sisältävät esimerkiksi deltametriiniä, joka karkoittaa puutiaisia sekä muita hyönteisiä. Lapsiperheisiin punkkipantaa ei voi suositella. Etenkään pienten lasten ei ole suositeltavaa olla toistuvasti tai pitkäaikaisesti...
Coco-perheen seikkailuja – kissa lapsiperheessä
Aina varoitetaan hankkimasta lemmikkejä lahjaksi tai lyhyellä harkinta-ajalla. Me teimme molemmat mokat. Ostimme kissan hetken mielijohteesta, kun lapsi pyysi sellaista joululahjaksi. En tietenkään sano, että tämä on oikea tapa ostaa kissa. Mutta meille nopea ja harkitsematon päätös on ollut onnellinen. Joka ikinen päivä meinaamme pakahtua onnesta, tukehtua nauruun tai hukkua ilon kyyneleisiin, kun katselemme Coco-kissan söpöilyitä ja sekoiluita....
Pikainen perheloma Kroatiassa
Moi lukijat ja terkkuja Kroatiasta. Kotiuduin juuri kokkaamalla ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Kiitos kärsivällisyydestä. Edellisestä postauksesta on taas pitkä aika. Osasyy on tälle viikolle osunut lomamatka. Olimme ensimmäistä kertaa ikinä ihan oikeaoppisella perhelomalla ilman työhön tai espanjalaisen sukuni tapaamiseen liittyviä taka-ajatuksia. En tiedä mistä sain päähäni Kroatian. Googlailin pari päivää kuvia, jonka jälkeen ostin Finskiltä...