Tuike pimeydessä

Pimeys jysähti. Kaamosmasennus on jo ovella. Aamun ensimmäisten työmatkalaisten jäljiltä lätäköt leviävät sirpaleina pitkin katua. Kesä ja talvi eroaa. Riita jauhaa mustat lehdet ja rusahtelevat korret. Yhteinen astiasto on paiskattu maahan.
Mutta aivan pian sataa ensilumi! Ja peittää jäljet. Erotuomio valkoisella paperilla, valkoisessa kirjekuoressa. Se on talvi nyt, ja ensi kesä on uusi kesä.
(Innostuin runoilemaan)
Sanoin siis lapsille, että nyt on talvi, jotta saisin heidät vetämään ylleen taisteluvarustuksen: kaulurit, korvaläppäpipot, toppahanskat, haalarit. Mennään, ulkona on pakkasta!
Intoa askeleissaan sisarukset puskivat tamineissaan ulos. ”Ei tämä ole oikea talvi, ei ole lunta” sanoi kaksivuotias kadulla. On kylmä, on talvi ja lunta on pian.
Tytön kuva on otettu noin vuosi sitten. Mitä vuodessa on tapahtunut?
Tuntuu että, hetkittäin, järjen valon ensisäteet tavoittavat pienen tyttömme. Häneltä voi jo kysyä, mistä sinä pidät? Onko sinulla nälkä?
Hänen kanssaan voi keskustella!

Ai niin, koulukuvat saapuivat. Viehkeä yksityiskohta on napattu ryhmäkuvasta. Sehän koristaa monen kodin jääkaapin ovea. Jihuu!