Olen päättänyt, etten ikinä postaa yhtään vessaselfietä, joten kuvaa piti käsitellä.
En muista kerroinko, mutta kävin viime marraskuussa kasvohoidossa. Ostin ensimmäistä kertaa ikinä kokoelman ihonhoitotuotteita. (Äitini on kosmetologi, suutarin lapsella ei ole…) Ihme on, että olen käyttänyt tuotteita säännöllisesti. Ainakin säännöllisemmin kuin koskaan ennen.
Ihoni on ollut kaksitoistavuotiaasta asti suurin piirtein tällainen. Kuudennen luokan luokkakuvassa näytin joogilta. Olin kummallisessa solmu-asennossa jotta saisin käteni ”luonnollisen näköisesti” leuassa olevan näpyn eteen.
Kun söin parikymppisenä e-pillereitä, silloin iho oli muutaman vuoden ajan paljon parempi. Ja vieläkin kesäisin annan iholleni kiitettävän.
Olen jo monta kertaa luovuttanut. Antanut ihoni luvan olla sellainen kuin on. Mutta nyt ärsyttää. Muutosta parempaan ei näy, vaikka ensimmäistä kertaa ikinä olen hellinyt itseäni kosmetologin ohjeiden mukaan säännöllisellä pesulla, kasvovedellä, päivä- ja yövoiteilla.
Olin aivan varma, että tämä ponnistus näkyisi. Muttei mitään. Moni ystävä onkin ehdottanut kokeilemaan maidotonta ruokavaliota.
Mitä luulette, auttaisiko maitotuotteiden jättäminen? Onko joku saanut apua iho-ongelmiin maitotuotteiden karsimisella?
Aion kokeilla tästä päivästä maaliskuun loppuun ajan!
Pöydälläni lepää viimeinen maitoateriani, maitokahvin puolikas.
Yleensä syön aina aamuisin jogurttia. Rutiinista luopuminen ei tunnu vaikealta. Päin vastoin!
Saimme Biofermeltä viikon Yosat kokeiltavaksi. Olen siis aamuisin syönyt jogurtin sijaan kauravalmistetta. Yosassa on jogurtin tavoin maitohappo- ja bifidobakteereita.
Jogurtin olen syönyt yleensä maustamattomana, sillä en halua syödä turhaa sokeria. Yosat ovat kuitenkin maustettuja, mutta niissä on silti todella vähän lisättyä sokeria verrattuna jogurtteihin.
Harmittaa, että lähikaupassamme on vain yhtä Yosa-makua. Täytyy pyytää, että he tilaisivat myös lemppariani, Sitrus-Yosaa, vaikka pääsiäisen ajaksi.
Noin, nyt on kahvi juotu. Mitä seuraavaksi? Kauramaito-ostoksilleko?
Lihaton lokakuu tuntui maidottoman maaliskuun aloitukseen helpolta. Apua!
20.2.2014
Hei todellakin tahdon tietää, kuinka sun käy! Mulla on raskauden jälkeen tullut ekat finnit elämässäni (jos nyt ei jotain satunnaisia kerran kahessa vuodessa lasketa) ja kun lapsi oli jo vuoden, mulla alkoi oikeesti viikoittain olee finnejä. Siis edelleen aika tosi vähän – ehkä yksi-kaksi kerrallaan, mutta poikkeuksellista mun naamarissa. Oonkin miettinyt, liittyykö tämä hormoonihommiin, lihansyönnin vähentämiseeni (kollageeni), vai mihin ihmeeseen? Saatan kokeilla tuota maidotonta (jaiks!), jos se toimii sulla!
20.2.2014
Jes! Varmaankin sulla (ja mullakin) liittyy jotenkin hormooneihin.
Kamalan pelottavaa. Meinasin jo aloittaa kauan sitten maidottoman, mutten saanut aikaiseksi. Mutta nyt kun täällä olen tästä maininnut, niin pakkohan tätä on kokeilla!
20.2.2014
Kuulin tämän eräältä ystävältä, joka kävi paljon jenkeissä lääketieteellisissä tilaisuuksissa.
Lehmänmaito ei ole niin hyväksi ihmiselle, kuin mitä täällä kotimaassa mainostetaan.
Se sisältää lehmän kasvugeenejä sekä suolistoon tulee ”kalvo” kun maitoa juo joka estää vitamiinien ( kuten kalsiumin) imeytymisen kehoon.
Lisäksi hän kertoi, että lopetettuaan maidon juonnin v89, hän ei ole ollut sen jälkeen kertaakaan kipeänä.
Suomessakin on kuulemma tehty väitöskirjoja lehmänmaidosta, että miksi se ei ole hyväksi ihmisille. Mutta jostain syystä nämä eivät ole tulleet suuren yleisön korviin. Maitoteollisuus on suuri bisnes Suomessa, joten syy löytynee siitä.
En tiedä sitten, onko tämä kuulemani asia tosi kuin vesi, mutta kun me perheenä vaihdoimme lehmänmaidon mantelimaitoon ja riisimaitoon, loppui oksennustaudit, 4v tytöltä hävisi syylät kehosta sekä molempien lasten masut ovat toimineet paremmin (ei ole vatsa löysällä)
Itselläni auttoi, vatsanturvotus hävisi sekä iho on kuulas ja näpytön.
Eli itse uskon ystäväni puheita ja aion vastaisuudessakin välttää lehmänmaitoa.
Kannattaa ainakin kokeilla. Sekä tutkia hieman tätä lehmänmaito asiaa..
20.2.2014
Kiitos. Itselläni ei ole koskaan tullut mieleenkään olla maidottomalla, sillä minulla ei ole ollut mitään vatsaoireita. Olen myös lukenut noista tutkimuksista. Toinen huvä syy myös maidonkäytön vähentämiselle on tietenkin ympäristö.
20.2.2014
Meillä on myös maidoton kokeilussa! Katsotaan auttaako, tai paraneeko elämänlaatu 🙂 Mun pitäisi myös aloittaa sokeriton, se varmaan oikasti auttaisi atopiaani, mutku imetys ja väsymys :< Maidottomassa eniten kirpaisee juustojen jättäminen, snif!
Onko sinulla muuten mahdollisesti atopiaa, olen kuullut että että se voi oireilla näppyinäkin?
20.2.2014
Ystäväni sai samantapaisia näppyjä otsan ja leuan aluellee, kun hänelle laitettiin ehkäisykierukka.
20.2.2014
Hormoonit vaikuttaa tosi paljon ihoon. Mutta mulla ei ole mitään ekstraa, omalla tuotannolla menen…
20.2.2014
Minulla on juuri kokeilussa maidon vähentäminen kun näppyjä rupesi raskauden jälkeen taas tulemaan. Näyttää kyllä toimivan ja nimenomaan olen vähentänyt maidon juomista sekä aiemmin runsasta rahka käyttöä. Turkkilaista jugurttia syön aamupalaksi koska verensokerini eivät pysy aisoissa puurolla. Kokeile ihmeessä!
20.2.2014
Kokeile aamupalaksi Yosaa! Minäkin olen aamulla tottunut syömään jogurttia, mutta vaihto kaurajoguun kävi helposti.
20.2.2014
Tsemppiä maidottomuuteen! Jos soija sopii, niin soijamaito on hyvää kahvin kanssa, mutta lehmänmaitoon verrattuna todella makeaa. Ja oi, ne soijajugurtit kahden pakkauksessa, nam..Sittenhän voi kokeilla kahviin/juotavaksi vaikka kaikkia kasvimaitoja 🙂 Maitoproteiinia löytyy muuten yllättävistä paikoista, joten kannattaa olla kaupassa tarkkana.
20.2.2014
Kiitos! OK, pitää olla tarkkana.
20.2.2014
Mun naama on tosi huonossa kunnossa, jos syön maitotuotteita. Nyt ostin ison Oltermannin, ja leuassa on kaksi isoa syvää kipeätä finniä. Mutta jatkubvasta käytöstä menee koko naama tosi näppyläiseksi ja pahaksi.
Mulla kesti tosi kauan tajuta, että se ongelma on maito. Koska vatsaan mulla ei vaikuttanut niinkään pahasti. Hengenahdistusta saan myös maitotuotteista, ja muodostaa hirveästi limaa.
20.2.2014
Kiitos kokemuksesta. Yritän nyt ihan totaalikieltäytymistä, että näkisi onko eroa. Mullakaan ei mitään vatsaoireita, ja ne kai tyypillisimpä, jos maito ei sovi.
20.2.2014
Olen ollut puoli vuotta maidottomalla ruokavaliolla koska lapseni jota imetän on allerginen. Iho on paljon terveemmän näköinen ja iho-ongelmat ovat hävinneet. Ennen kasvoissa oli aina finnejä siellä täällä. Syön paljon yosaa ja oatlyn tuotteita. Kokeile!
20.2.2014
Moi!
Kokeile näitä:
Omenaviinietikkaa 50 % ja vettä 50% lantrattua iltaisin pyyhit pumpuliin upotettuna ja sitten kookosöljyä. Ja tuota omenaviinietikkaa saat mm. Ruohonjuuresta, siinä täytyy nimittäin olla ”the mother”. (En tiedä tarkalleen mitä tarkoittaa, mutta se on siis ”raakaa”, eli millään tavalla prosessoitua). Tämän lisäksi mä oon huomannut eron kun olen pessyt sellaisella sienellä naamani, niitä saa myös ruohonjuuritason, maksaa about kympin. Konjac-sieni. Ja herkälle iholle!
20.2.2014
Olen itseasiassa joskus kokeillut tällaista. Ja myös Molkosanilla ihon pyyhkimistä. Jotenkin sellainen tunne, että ihoni ei ole ulkoisella hoidolla parannettavissa. Kokeilen tätä ruokavaliokokeilun jälkeen. Muuten tutkimustuloksia olisi vaikea arvioida. 🙂
20.2.2014
Hemmetin tekstinsyöttö 🙂 Siis niitä sieniä saa myös Ruohonjuuresta 🙂
20.2.2014
Jos kesällä ihosi saa kiitettävän, niin miten olisi valohoito? Ainakin keskimmäiselle lapselleni tästä oli suuri hyöty.
24.2.2014
Mitä on valohoito? Solarium? En haluaisi ruskettaa itseäni turhaan… Pelkään turhaa UV-säteilyä.
20.2.2014
Minä kärsin isoista kipeistä näppylöistä vuosikaudet, kunnes kyllästyin oikein kunnolla ja lopetin kaiken sokerin käytön. Se auttoi. Kokeilin samalla jonkin aikaa maidotontakin ruokavaliota, mutta sillä ei ollut vaikutusta ihooni. Kun välillä syön sokeria, näppyjä tulee helposti taas. Kunhan sokerikoukusta pääsee irti, ei sitä onneksi enää kaipaakaan, kaikki sokeroitu maistuu liian makealle, ei enää hyvälle 🙂 Nyt hedelmät ja marjat maistuu ihan erilaiselle. Myös puhdistustuotteilla on iso merkitys, Madaran puhdistusvaahto toimii itselläni (jos pieni mainostus sallitaan) ja sen lisäksi käytän ongelmakohdilla näppyläiselle iholle tarkoitettua (rosmariiniöljy?)saippuaa. Iho-ongelmat voivat todellakin rajoittaa elämää, muistan monta tilannetta, joissa välttelin ihmisten kanssa juttelemista vain siksi, etten halunnut heidän näkevän kamalan näköistä ihoani. Kannattaa ainakin kokeilla jos auttaisi!
21.2.2014
Kyllä, sokerittomuuskin on hyvä. Itse olen luontaisesti sokerittomalla linjalla. Syön hyvin hyvin kohtuullisesti sokeria. En pidä makeasta. Olen joskus ehkä ollutkin ”sokerikoukussa”, silloin piti syödä joka päivä jotain makeaa. Nykyään ei tee ollenkaan mieli. Esimerkiksi suklaata en syö koskaan.
21.2.2014
Marialle ja muillekin maidotonta kokeileville vinkiksi Kasvimaitojen ABC, mihin törmäsin viime viikolla: http://chocochili.net/2014/01/kasvimaitojen-abc/
21.2.2014
Ystävälläni auttoi iho-ongelmiin vehnätön ruokavalio.
22.2.2014
Kiitos, itselläni on jo gluteeniton ruokavalio. Kerron syystä pian lisää…
21.2.2014
Omat iho-ongelmat eli kasvojen näpyt ja kipeät finnit sekä vatsavaivat ovat kadonneet gluteenittomuuden ja maidottomuuden myötä-suosittelen!:)
22.2.2014
Hyvä tietää! Luulin, että gluteenittomuus riittäisi. Mutta ilmeisesti pitää myös jättää maito.
21.2.2014
Ihan todellakin allekirjoitan maidottoman naaman putsarina! Mä olen itsekin painiskellut iho-ongelmien kanssa teinistä asti, ja nykyisin mun lempihokema onkin ”mikään mömmö ei ole toiminut niin hyvin kuin ruokavalio.” Koska ei ihan oikeasti ole. Suosittelen!
22.2.2014
Jes! Toivoa on! Kiitos!
21.2.2014
Itselläni auttoi gluteeniton ruokavalio. Ihoni meni todella näppyläiseksi raskauden aikana ja raskauden jälkeen päätin kokeilla gluteenitonta ruokavaliota, kun raskauden loppuminenkaan ei poistanut finnejä. Gluteenittomuuden myötä kaikki näpyt hävisivät lopulta eikä uusia enää tule, jos en sorru gluteeniin.
22.2.2014
Joo, mulla on jo gluteeniton ruokavalio, mutta toisesta syystä. En voi syödä hitustakaan gluteenia. Kerron tämän tarinan pian..
22.2.2014
Nujerra akne!
http://www.nujerraakne.fi/
Aknesta voi parantua!
https://www.booky.fi//tuote/varpu_tavi/aknesta_voi_parantua_/9789529993383?kb=1&gclid=CMCJuKHA1rgCFaV4cAodvDMAjg
Kuuntele alla oleva ohjelma:
03.11.13
Osa 1/5 (5:31)
Osa 2/5 (5:20)
http://www.terveydentukipilarit.fi/radio-ohjelma/mediasali/
Myös liiallinen hoitaminen on haitaksi iholle.
Monet kosmetiikkatuotteet on niin täynnä hajusteita ja kemikaaleja, että vain pahentavat oireita.
Toinen on ruokavalio, millä on todellakin hirveesti merkitystä, miten iho voi. Iho on ihmisen suurin elin, joten EI ole ihan sama, mitä suuhunsa laittaa, vaikka niin kuvittelisi.
Eli viljaton ja/tai maidoton.
Ja ehdottomasti synteettiset monivitamiinit pois!
http://personal.inet.fi/koti/remeli/ravinteet.htm
22.2.2014
Huh, paljon tietoa. Ylihoitamisesta tuskin pelkoa… En huomaa mitään eroa. En ole ikinä hoitanut ihoani liikaa. Ja käytän vain luomulaatuista kosmetiikkaa. Viljaton ruokavalioni on jo. Toivottavasti maidottomuus nyt auttaa. Kiitos infosta!
24.2.2014
Kahvin kanssa noista kasvipohjaisista maidoista varmasti parhaiten sopii mantelimaito 🙂
24.2.2014
Kiitti, sitä olen nyt ensimmäisenä kokeillut. Pitää ilmeisesti totutella hetki…
24.2.2014
Ns omaa yosaa voi myös tehdä!esim keittämällä marjoja,lisää banaanin,maissijauhoja,vähän kaurahiutaleita tai sitten proteiinipitoiset chiasiemenet toimii myös hyvin antamassa siihen geelimäistä rakennetta jos vain blendaa marjat ja banaanin:)
25.2.2014
Kiitos vinkistä!
25.2.2014
Minulla on myös aina ollut huono iho kasvoissa ja selässä (ei se ole kovin sileä pehmeä ja kimmoisa muuallakaan). Kuvittelin murrosikäisenä että aikuisena tämä ongelma on ohi – turha luulo. Nyt hiljalleen olen saanut itseäni niskasta kiinni ja poistanut viljat kokonaa ruokavaliostani ja olen ottanut myös käyttöön chia siemenet (niide pienikin määrä hevoselle annettuna oli niin suuri vaikutus että päätin kokeilla itsekin 😉 ). Maitotuotteita vähennän nyt hiljalleen (mutten kehtaa kiduttaa itseäni liikaa joten yksi annos päivässä maustamatontajogurttia/turkkilaistajogurttia sallin itselleni). Mun tavoitteet näissä ruokavalio muutoksissa on ollut että saisin itselleni enemmän energiaa, jotta hetkelliset väsymyskohtaukset vähenisi ja sairastan myös kroonista suolistosairautta siihe myös apua. Tulos reilu 1kk jälkeen on että selkäni iho on mitä parhasta mitä koskaan mulla ollut (jee ehkä ensi kesänä uskallan pukea päälle paitoja joissa selkä täysin paljas), kasvojenkin iho on parempana. Parasta kuitenkin on että väsymyskohtauksia (ne oikeasti on kohtauksia) ei ole ollut, mutta väsynyt olo palasi kun hetkellisesti oli chia siemenet loppu. Matka jatkukoon erilaiseen ruokavalioiden testaamiseen. Olen yleensä ollut ”kaikkia voi syödä vähän” tyyppi, mutta oma olo oli jo niin huono, että päätin tehdä asialle jotain. p.s sokrut tietty kans minimoitu 😉 sillä näiden muutoksen ”sivutuote” toivottavasti on myös muutaman kg pudotus 😀
25.2.2014
Aääh, miten tämä chia on mennyt multa ohi? En ole kiinnittänyt mitään huomiota, vaikka olenkin ehkä kuullut sanan. Miten hevosesta huomaa kun se on syönyt chiaa? Ostan heti kun löydän (itselleni)! Kiitos vinkistä!
7.3.2014
Olen ollut nyt kolme viikkoa pääosin maidottomalla, muutamia retkahduksia lukuunottamatta. Etenkin selän iho on selvästi parantunut, ja kasvoissakin tulehtunut punaisuus on vähentynyt paljon. En syö myöskään gluteenia, mutta pelkästään sillä ei ole ollut tällaista vaikutusta. Sekä lehmänmaidon että gluteenin kerrotaan olevan kehon tulehdustilaa ylläpitäviä ruoka-aineita. Jos kiinnostaa, paleoruokavalioon liittyvät artikkelit ja sivustot kertovat lisää. Tsemppiä!
25.3.2014
Hei Maria! Olipa kiva löytää blogisi!
Mulla ehkä samankaltaisia iho-ongelmia kuin sinulla. Näppylöitä enimmäkseen poskissa ja välillä otsassa tai leuassa. Kävin tammikuussa uudella kosmetologilla, jonne päädyin erään tietyn kasvojen puhdistusmenetelmän vuoksi. Olin aiempien kokemusten vuoksi melko skeptinen kaikkea hänen ehdottamaansa kohtaan koska jo vuosia olen kokeillut kalliitakin hoitoja ja tuotteita ja aina juuri ”tämä toimii!”. Monella ihotautilääkärilläkin käyneenä ohjeiden ristiriitaisuus tympäisi..
Se minua houkutellut kasvojen puhdistus ei ollut mitenkään erityisen tehokkaan tai miellyttävän tuntuinen, mutta ihoani tutkittuaan kosmetologi lausui, että iho-ongelmat ovat ehdottomasti suoliston epätasapainoon liittyviä. Tämän hän päätteli finnien sijoittumisesta poskien alueelle. Hormonifinnien hän kertoi putkahtavan enemmän leuan alueelle. Lisäksi hän arvioi että ihoni on ”laiska” eli kuollut pintasolukko ei poistu niin reippaasti kuin talirauhasen toiminnalle olisi sopivaa.
Hoitokeinoksi hän suositteli ruokavalion karsimista. Pois pitäisi jättää jo täälläkin monen mainitsemat maitotuotteet, sokeri, syynä on niiden tulehdusta ylläpitävä vaikutus (tämän lääketieteellistä pohjaa en tunne). Samoin ehdottomasti pitäisi välttää itselläni koko syksyn ajan ruokavaliossa mukana olleet kotimaiset omenat. Pitkin hampain luovuin siis iiiiihanasta kotipihan omenista puristetusta pastöroidusta omenamehusta. Samoin vähensin makeita herkkuja, maitotuotteita (nyt päivittäin yksi rahka ja vähän partaäijää 🙂 Samoin suolistoa ärsyttävien tuotteiden listalle kuuluvat tomaatti ja mm. viinirypäleet. Kasvovoiteiksi hankin hedelmähappoja sisältävän ja erittäin kosteuttavan voiteen.
Iho on paljon parempi nyt kun olen noudattanut näitä ohjeita tammikuun puolivälistä asti. Kipeät ja syvät finnit ovat pysyneet poissa ja muutkin näppylät ovat vähentyneet. Koskaan ei voi todella tietää mistä tälläiset reaktiot johtuvat, mutta olen nyt tyytyväinen tähän hetkeen! Kotimainen omena oli siis tuon ihonhoidon ammattilaisen mielestä suurin paha minun kohdallani. Harmi, koska se mehu on jotain niiiiin hyvää, suosittelen sitä kaikille joille se ei aiheuta oireita.
Hyvää alkavaa kevättä!
25.3.2014
Kiitos viestistä! En ole tätä vielä muille kertonut, mutta maidottomuus on auttanut ihan todella paljon! JEss! Omenoita syön ehkä yhden päivässä. Pitäisikö vielä kokeilla niiden jättämistä. Hmm. Olen kyllä nyt ihan niin tyytyväinen ihooni, että ehkä näillä mennään. Silti, kiitos vinkistä!
25.3.2014
Hieno juttu! Kivaa, että välillä joku helposti ja edullisesti toteutettava konsti toimii 🙂
1.10.2014
[…] finnin. Siitä asti olen ”taistellut” iho-ongelmien kanssa. Kirjoitin tänne maidottomasta kokeilusta ihon tähden. Ja se toimii. Ihoni on todella paljon parempi kuin puoli vuotta sitten. Silloin tällöin syön […]
2.11.2014
[…] maito ja iho-ongelmat Oman kokemukseni pohjalta maitotuotteiden syöminen vaikuttaa ihon hyvinvointiin. Maidotonta ruokavaliota kannattaa […]
24.11.2014
Pakko kysyä että syötkö vielä e pillereitä tai minipillereitä? Ja mitä mieltä olet niistä ylipäänsä? 🙂
25.11.2014
Lopetin kymmenen vuotta sitten. Teininä lääkäri määräsi e-pillerit, jotta iho olisi parempi. Söin niitä vuosia. Sitten minulta löydettiin geeni, joka altistaa veritulpille. En olisi ikinä saanut edes aloittaa pillereiden syöntiä! Nyt on kai kehitetty pillereitä, joita voisi syödä (minipilleri?) mutta ei kyllä kiinnosta ollenkaan!
4.9.2015
[…] muuten kyseli, miten ihoni nykyään voi. Kerroin puolitoista vuotta sitten kokeilevani, olisiko maidottomasta ruokavaliosta apua akneen. Pitkän kokeilun jälkeen voin todeta, että kohdallani ruokavalio on auttanut todella paljon. […]
10.8.2016
[…] Nostele lusikalla tai lastalla taikinaa leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista 20-25 minuuttia uunin ylätasolla. Tarjoile voin kanssa (ellet ole maidottomalla ruokavaliolla niin kuin minä). […]
27.1.2017
[…] Tiirasin tarkkaan tuotesisällöt ja annosten raaka-aineet vaikuttavat olevan gluteenittomia. Söin siis rohkeasti, vaikka minulla onkin vaikeuksia gluteenin kanssa. Pakkauksissa ei kuitenkaan ole merkintään gluteenittomuudesta, todennäkösesti koska annokset on valmistettu keittiössä, jossa käsitellään myös vehnää ja gluteenia sisältäviä tuotteita. Täysin maidottomiakin nämä ateriat ovat, joten iho kiittää! […]
13.3.2017
[…] DNRS on menetelmä, jolla voidaan opettaa aivot pois ylireagoinnista erilaisille altisteille. Itselläni on haasteena muun muassa monikemikaaliyliherkkyys (MCS) ja homeyliherkkyys, joista olenkin teille monta vuotta tänne kirjoittanut. Näiden lisäksi minulla on muutama ruokayliherkkyys, kuten gluteeniyliherkkyys ja maitoyliherkkyys. […]