Hiustuotteita teinille

DSCF3198
Niin hauskaa päästä näkemään vähän etukäteen, mitä on tuleman kun lapsista tulee teinejä. Meidän lasten isovelipuolen vuosia ei voi nimittäin enää laskea kahden käden sormilla. En tiedä, mitä virallinen määritelmä sanoo, mutta mielestäni yli kymmenvuotias on teini, tai oikeastaan esiteini.
Alkukesästä meille lomailleen tulleen isovelipuolen repussa oli mukana jotain ihan uutta. Hän oli ottanut mukaansa hiustuotteita! Tietenkin, sillä ohjelmassa oli pieniä juhlia sekä iskän keikkoja. Silloin pitää olla swag.
DSCF3184
Tsekkasin edellisellä kerralla pojan hiustuotteet, ne olivat aivan tavallisia hiustuotteita. Sellaisia kaupassa myytäviä. Ei tulisi mieleenkään, että niissä olisi mitään vikaa, mutta kun skannasin tuotteet CosmEthics-appilla, pomppasi esiin varoituksia.
Etenkin hiustuotteet sisältävät usein hormonitoimintaa häiritseviä parabeenejä ja superallergisoivia säilöntäaineita. Ilmeisesti näin on, koska valmistajat ajattelevat, että hiustuotteet eivät ole kosketuksissa ihon kanssa. Toisaalta, käsillähän niitä tököttejä päähän laitetaan. Ja varmasti jotain osuu myös päänahkaan.
Mutta ei hätää! Tällä kertaa isovelipuolta odotti iskän luona paketti erilaisia hiustuoteita. Paketissa oli mehiläisvahaa, piivahaa sekä myrkytöntä hiussuihketta, jonka pito taitaa perustua sen sisältämään sokeriin ja hunajaan. Kokeilua sivusta seuranneena opin, että mehiläisvaha jättää hiukset hieman kiiltäviksi, piivahalla saa matan lopputuloksen.
Sain tuotteet siis blogin kautta kokeiltavaksi, nutta itse en osaa hiuksiani pahemmin laitella! Varmaankin on ihan ok, että annoin tuotteet eteen päin lapsipuolelle. Hiusvaha taitaa muutenkin olla lyhyempien hiusten tuote kuin omani ovat.
DSCF3187
Myös isoveli välitti tuotteita pienemmilleen. Tällä kertaa iskällä oli keikka Linnanmäellä. Ennen keikkalle lähtöä isovelipuoli laittoi omat hiuksensa, sitten pikkuveljen. En tiedä mitään söpömpää. 😀
Matkalla huvipuistoon vitsailtiin, että jos kampaukset menevät Lintsin laitteissa pilalle, valitetaan niin hiustuotevalmistajalle että Linnanmäelle.
DSCF3266DSCF3244 DSCF3247
Ei tarvinnut tehdä valitusta. Oli niin hauskaa, ettei muistettu katsoa, olivatko poikien hiukset mintissä, kun tultiin yöllä takaisin kotiin.

10 Comments

  1. Marjaana
    7.7.2015

    Latasin tuon app:n puhelimeen ja tietty skannasin suurimman osan omista tuotteista heti läpi. Järkytyin, kuin Lv:n herkkäihoisille mainostama kasvorasva sisälsikin kaksi varoitusta. Tämä vielä allergialiiton suosittelema ja purkki sai ainakin minut uskomaan ”hyvyyteensä”. Jää kyllä nyt käyttämättä. Kiitos vinkistä, tämä on älyttömän kätevä apuväline! Ihanaa kesän jatkoa 🙂

    Vastaa
  2. siiri
    9.7.2015

    Moi, tämä ei nyt kyllä liity tekstiin mitenkään. Kertoisitko varoitusmerkkejä, joista täytyy olla huolissaan jos epäilee kosteusvauriota/sisäilmaongelmaa vuokra-asunnossa? Olen asunut asunnossa 2vk 1,5-vuotiaan lapsen kanssa ja molemmat olemme olleet räkäisiä sen ajan. Flunssaa tämä ei ole. Kauanko uskaltaa odottaa? Mitä täytyy sanoa isännöitsijälle, mitä tutkimuksia vaatia?

    Vastaa
    1. maria
      9.7.2015

      Milloin talo on rakennettu? Oireet kuulostavat kyllä sisäilmaongelmalle. Aiheuttaja voi olla home, kuidut tai jokin kemikaali. Ei kannata odotella, jos on epäilys. Isännöitsijälle pitää kertoa, että oireilee asunnossa. Myös vuokranantajalle kannattaa kertoa. Vuokranantajat eivät ole usein innokkaita tutkimaan asiaa. Usein helpoin keino vuokra-asujalle on muuttaa. Ikävä kyllä.

      Vastaa
  3. siiri
    12.7.2015

    Rakennettu -85. Lapsella edelleen paksua räkää päivittäin, itsellä limaa kurkussa jatkuvasti. Eivätkö asunnonvuokrausfirmat tosiaankaan tutki vaadittaessa? :/

    Vastaa
    1. maria
      13.7.2015

      Kuulostaa sisäilmaoireilulta tosiaan. Onko kyseessä kerros- vai omakotitalo? 80-luvulla rakennetuissa on paljon mahdollisia ongelmakohtia. Kyllä vuokranantajat tutkivat, mutta monesti eivät kuitenkaan niin pätevillä asiantuntijoilla, että oikea syy selviäisi. Korjaukset ovat usein kallita ja helpompi löytää jokin pieni ongelma, eikä sitä rakenteissa piilevää ongelmaa…

      Vastaa
  4. Laura
    13.7.2015

    Hei Maria! Luin tämän artikkelin
    http://kemikaalikimara.blogspot.com/2015/02/cosmethicsin-avoimuus.html?m=1
    koskien CosmEthics-sovellusta. Onko sinulla samankaltaisia kokemuksia tai kokemuksia muista sovelluksista? Itse en ole vielä testannut yhtäkään tuollaista sovellusta, mutta olisin halukas lataamaan sellaisen, johon voi tietämätönkin käyttäjä luottaa.
    Kiitos blogistasi! Käsittelemäsi asiat sisältävät arvokasta tietoa ja vaikka välillä kyseessä ovat vakavat asiat, tapasi kirjoittaa saa minut aina hyvälle tuulelle ja kevyempien aiheiden kohdalla usein jopa nauramaan ääneen 🙂 – Kesäterveisin Laura

    Vastaa
    1. maria
      14.7.2015

      Kiitos viestistä!
      Olen ollut itse tapaamassa Cosmethicsin väkeä. Erittäin päteviä ovat!
      Katariina Rantanen on myös itse vastannut kommenttikentässä kirjoittajan esittämiin kysymyksiin.
      Cosmethicsin varoituslistoja on hiottu sitten helmikuun. Ja jotain jännää on tulossa… 🙂

      Vastaa
  5. siiri
    15.7.2015

    Kerrostalo…

    Vastaa
  6. CH
    21.8.2016

    Moi!
    Oliko nuo kyseiset tuotteet sellaisia että sopivat hajusteyliherkille? Suomessa on ollut vaikea löytää hajusteetonta hiusvahaa, yksi löytyy cutrinilta mutta se sitten sisältää kaikkea muuta ylimääräistä joka saattaa aiheuttaa allergisia oireita

    Vastaa
    1. Maria
      22.8.2016

      Kyllä tässä on vieno makea hunajainen tuoksu. Kannattaa kokeilla ennen ostoa!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top