Kuka mukaan synnytykseen? Puoliso, kätilöt, kaverit, lapset – tai ei ketään!

Raskaus on mennyt uskomattoman nopeasti. Olen nauttinut raskaudesta niin, että melkein jo harmittaa, että raskausviikkoja on jo kertynyt näin paljon. Meidän kaksi vanhempaa lasta on syntynyt noin kuukautta ennen laskettua aikaa, mutta vauvat ovat olleet silti ihan valmiita. Minulla onkin sellainen aavistus, että tämäkin vauva saattaa syntyä jo reilusti ennen laskettua aikaa. Olen valmistautunut...

Odottajan aivotreeni – Katso Ylen Perjantai-ohjelma

Menen huomenna Ylen Perjantai-ohjelmaan keskustelemaan synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta. Jännittävää! Tiedättekin monet, että olen parantuntut home- ja kemikaaliyliherkkyydestä aivotreenillä. Lopetin aktiivisen treenin syksyllä ja pian sen jälkeen tulinkin raskaaksi. Raskaus on ihan omanlainen elämänvaihe, jolloin keho ja mieli muokkautuvat ja aivan poikkeuksellisesti. Siksi olenkin ollut todella kiitollinen siitä, että minulla on nyt tällä kertaa...

Perätila – Auttaako akupunktio ja moksaus perätilassa olevan vauvan kääntymisessä?

Edellinen raskauteni päätyi sektioon, sillä vauva oli raskauden puolesta välistä raskauden loppuun asti tukevasti perätilassa. Perätilassa oleminen tarkoittaa, että vauva on pää ylös päin, peppu tai alarajat vasten kohdunsuuta. Suurin osa vauvoista kääntyy raskauden loppupuoleen mennessä ”oikein päin” eli pää alaspäin. Tiedän tarkalleen, miten tuskastuttava ja piinaava perätilaraskaus voi äidille olla. Itselleni se, etten...

Dearmouring-hieronta saattaa parantaa hedelmällisyyttä

Kirjoitin aikaisemmin tunteiden merkityksestä hormonitoiminnalle. Tekstin kommenttikenttään tulikin vihjeitä muistakin kiinnostavista keinoista, joilla voi tukea hedelmällisyyttä. Joukossa oli sellaisiakin juttuja kuten yonin höyrytys, joista en ole koskaan kuullutkaan. Oli suorastaan hauska googlailla näitä. Hormonaalisten ongelmien lisäksi toinen tekijä, joka voi merkittävästi huonontaa raskautumisen mahdollisuutta tai alkion kiinnittymistä sekä raskauden jatkumista on riittämätön verenkierto lantion...

Erilainen lähestymistapa lapsettomuuden hoitoon ja hedelmällisyyden parantamiseen

Lapsettomuus nousi koko Suomen puheenaiheeksi eilen, kun presidenttipari kertoi onnellisen raskausuutisen ja sitä edeltäneistä surullisista vuosista. Vauvauutinen oli muotoiltu kauniisti: ”Näihin vuosiin on lukeutunut monia vastoinkäymisiä. Siksi onnen ohella on raskauden alkuun sisältynyt herkkyyksiä, mutta nyt voimme asiasta kertoa”. Presidenttiparin tiedote toi mieleeni oman lapsettomuuskokemukseni, voin vain kuvitella, kuinka monta hoitokiertoa ja pettymystä plussaa...

Saako synnytys olla elämys?

Esikoista synnyttäessäni tapasin erikoisimman asenteen omaavan kätilön. Hänen mielestään oli jotenkin halveksittavaa, että jotkut toivovat synnytyksen olevan elämys. Toivon sydämeni pohjasta että hänellä oli vain meneillään rankan työpäivän viimeiset ärsyttävät tunnit ja että oikeasti hän on rautainen ammattilainen, jolla on myös kykyä ymmärtää ihmisiä, joilla on erilaiset näkemykset ideaalisynnytyksestä kuin hänellä itsellään. Voit lukea...

Vinkki sektioon – bakteerinsiirto vastasyntyneelle

Jokainen äiti tai raskaana oleva kai tietää alatiesynnytyksen edut. Alatiesynnytys edistää lapsen terveyttä monin tavoin, sillä synnytyskanavasta vauva saa hyödyllisen bakteericocktailin loppuelämäkseen. Alakautta syntyneet lapset kärsivät tutkimusten mukaan vähemmän allergioista ja toisen tutkimuksen mukaan alakautta syntyneet ovat vähemmän ylipainoisia, kuin keisarileikkauksella syntyneet. Uudehko suurtutkimus sen sijaan yhdistää sektion myötä syntyneet lapset moniin sairauksiin, kuten reumaan, allergioihin, leukemiaan ja...

Satokausi! Varhaiskaalia ranteisiin, nilkkoihin, rintoihin, suuhun…

Äitini toi meille tänään valtavan varhaiskaalin. Yleensä hän tuo meille ruokia silloin, kun hän haluaa minun laittavan jotain erityistä ruokaa. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan esittänyt toivetta kaalisalaatista tai -padasta. Äitini istutti minut pöydän ääreen. Olin eilen illalla ulkona korkokengissä ja venäytin nilkkani. Valittelin asiaa aamulla kun hain lapset yökylästä hänen luotaan. Istuessani mummo irroitti kaalin päälimmäiset lehdet, kauli...

Kotisynnytys ja mitä se vaatii

Ystäväni sai juuri ensimmäisen vauvansa — kotona! Olen niin ylpeä ja ihan pikkuriikkisen kateellinen. Tuore äiti on jo toinen kotisynnyttäjä tuttavapiirissäni. Kummassakaan tapauksessa ei ole kyse eteerisestä peikosta, joka samoilisi kukkaniityillä batiikkimekossaan. Tuntemani kotisynnyttäjät ovat kaupunkilaisia ja uranaisia. Itseasiassa kotisynnytykseen ryhtyminen vaatii varsin paljon vaivannäköä, päättäväisyytä ja järjestelmällisyyttä, eikä siis ole vain erämökeissä asuvien hippien hommaa. Esikoista odottaessa luin...

Jäätä ja tulta

Olen aina rakastanut uimista luonnonvesissä. Lämpötilalla ei ole ollut väliä, kunnes tulin raskaaksi. Ensimmäinen synnytykseni ei ollut erityisen kivulias (esikoisen erikoinen synnytystarina onkin vieläkertomatta teille!), silti kyky nauttia kivusta katosi synnytettyäni. Ennen lapsia pulahtelin uimahallin kylmävesialtaassa, treenasin veren maku suussa ja paikkautin hampaat ilman puudutusta. Tämä kaikki ihanuus tyssäsi ensimmäiseen synnytykseen. Synnytysten jälkeen olen vältellyt ruumillista kidutusta että pikkukiusaa. Mutta nyt, kolme ja...

Scroll to top